Kohdunsiirroista onnistuneita tuloksia - vauvan voi pian kantaa omalta äidiltä saamassaan kohdussa

25.08.2015 16:30 - Rea Tallgren

Tutkijat ovat onnistuneet siirtämään kohtuja naisille, joiden kohtu on poistettu esimerkiksi sairauden takia. Nyt kohdunsiirroista on myös seurannut raskauksia, jotka ovat onnistuneita. 

Kohtuistutukset antavat sellaisillekin naisille, jotka ovat menettäneet kohtunsa, mahdollisuuden raskauteen ja synnytykseen. Australiassa asialle omistautunut tohtori Ash Hanafey kertoo, että kohtujen siirrot mitä luultavammin tulevat vaihtoehdoksi jo ensi vuonna. Niille haetaan vielä eettistä hyväksyntää maan viranomaisilta. 

Vanhakin kohtuu kelpaa

Kohdunsiirtotoimenpiteiden on havaittu mahdollistavan esimerkiksi kohdunsiirron nuoremmalle naiselle naiselta, joka on jo läpikäynyt menopaussin. 

- 60-vuotias kohtu pystyy aivan samanlaiseen suoritukseen kuin 20-vuotiaskin, Hanafey selittää. 

Hanafey kuului lääkäritiimiin, joka teki kohdunsiirron yhdeksälle naiselle Ruotsissa. Noista naisista kolme synnytti onnistuneesti lapsen uuden kohtunsa avulla. Kaksi lapsista kasvoi kohdussa, jonka äidin oma äiti tai anoppi oli lahjoittanut. 

Riskit suuret - palkinto suurempi

Riskitöntä ja vaivatonta raskausaika kohdunsiirtojen jälkeen ei ole. Ennen hedelmöittymistä naisen tulee odottaa vähintään vuosi kohdunsiirrosta. Raskaaksi on mahdollista tulla vain keinohedelmöityksen avulla ja vauva tulee aina synnyttää keisarinleikkauksella, sillä siirretty kohtu ei pysty supistelemaan uudessa kehossa. 

- Kaksi alkuperäisestä yhdeksästä kohtusiirtopotilaasta koki komplikaatioita, ja neljässä tapauksessa keinohedelmöittäminen ei onnistunut. Ensimmäisenä syntynyt lapsi painoi vain 1,8 kiloa, Hanafey kertoo.

Mies on kuitenkin onnellinen tuloksista, joita hän kollegoineen on saanut 16 vuoden työllä aikaiseksi. 

- Tämä antaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia perheille, jotka ovat aiemmin voineet vain haaveilla raskaudesta, hän summaa. 


Lue myös: Naiset uskovat keskenmenon olevan omaa syytään - lue todelliset aiheuttajat

Lähde: News.com

Kilpailut

Uusimmat