Juli Bun Bun asuu Singaporessa. Hän on suosittu kauneus- ja muotibloggaaja, jolla on paljon seuraajia. Nyt nuori nainen on kuitenkin hankkiutunut suureen pulaan, ja aivan oman typeryytensä takia.
Bun Bun ja hänen miehensä kutsuttiin hänen miehensä ystävän häihin. Bloggaaja päätti kirjoittaa häistä pitkän selostuksen blogiinsa – ja teksti oli kaikkea muuta kuin mairittelevaa.
Kirjoituksessaan bloggaaja arvosteli niin morsiamen puvun kuin kimpunkin.
”Morsian oli pienikokoinen, ja hän meinasi hukkua mekkoonsa. En tiedä, eikö hän välittänyt, vai oliko puvussa tullut joku virhe. Kauheaa joka tapauksessa. Lisäksi hänen kimppunsa olisi sopinut paremmin morsiusneidoille – se näytti aivan ylijäämäkukista kyhätyltä.”
Bun Bun haukkui myös häissä nähtyjä leikkejä naurettaviksi ja hääauton hän lyttäsi ”noloksi”.
Naisen kirjoitus ei uponnut faneihin. Moni arvosteli hänen tapaansa haukkua toisten elämän tärkeintä päivää säästelemättä, toiset puolestaan varoittivat häntä siitä, että kirjoitus saattaisi päätyä hääparin itsensä luettavaksi. Bun Bun poistikin kirjoituksen myöhemmin ”ihan vain varmuuden varalta.” Minkäänlaista anteeksipyyntöä hän ei kuitenkaan esittänyt.
Lähde: Daily Mail