Kuva: Fotolia

Sodasta ja terrorismista kerättiin sanomalehtikuvia - katso, mitä taiteilija sai niistä aikaan

31.12.2015 11:45 - Senni Loikala

Ajankohtaiset tapahtumat saavat uuden näkökulman taiteilijan teoksissa, joissa hän on yhdistänyt julmiin kuviin myös toisenlaisen maailman.

Taiteilija Joe Webb yhdistää teoksissaan kaksi eri maailmaa, joissa sota ja terrorismi yhdistyvät arkisiin hetkiin.

Kontrasti saattaa tuoda monelle mieleen sen, kuinka voimattomiksi ihmiset tuntevat itsensä pahuuden edessä. Monista saattaa tuntua, etteivät he pysty vaikuttamaan julmiin tapahtumiin ja seuraavat niitä siksi sivusta. Osa saattaa tulkita teokset osoituksena ihmisten kyynisyydestä.

Kaikki kuvat tehty käsin

Webb kertoo, että hän on tehnyt kaikki teoksensa käsin, ilman tietokoneita.

- Löydän kuvia sanomalehdistä, junien ilmaislehdistä, busseista ja roskalaatikoista. Kollaasiini noudattavat perussääntöä siitä, että yhdistän kaksi tai kolme kuvaa. Näin voin uudistaa alkuperäisen kohtauksen palvelemaan uutta ideaa, taiteilija kuvailee.

- Uskoakseni minusta on tullut todella teknologiaa kammoksuva ihminen. Vaikka nykyään teen taidettani tunnetuksi nettisivuillani, omistan iPononen ja käytän Facebookia. Se on hämmentävää, toivoisin, että olisin syntynyt sata vuotta sitten, hän jatkaa.

Katso alta, miltä miehen ajankohtaiset teokset näyttävät.






Lue myös: Naisilla on vihdoin äänioikeus Saudi-Arabiassa - äänestäjät iloitsevat Twitterissä

Lähde: Higher Perspectives

Kilpailut

Uusimmat