Ukkoskausi on täällä: tiistaina havaittiin yli tuhat maasalamaa – näin suojaudut parhaiten

Ukkoskausi räjähti käyntiin Suomessa.

Julkaistu:

Suomessa on siirrytty virallisesti ukkoskauteen, kun lämpimän ja epävakaan sään myötä maassa havaittiin tiistaina yli tuhat maasalamaa ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Ilmatieteen laitos kertoo ukkosten painottuneen erityisesti maan etelä- ja keskiosiin.

Keskiviikkona ukkosaktiivisuus jatkui vilkkaana. Aamupäivän aikana Suomessa oli havaittu jo noin 800 maasalamaa, ja ukkosvaroituksia annettiin muun muassa Pohjois-Savoon, Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. 

Lue myös: Hellelukemat! Tänne ne osuvat

Lue myös: Peltsi ja Juuso palaavat radioon: ”Nähdään taajuudella”

Tutkija Terhi Laurilan mukaan tilanne muuttui nopeasti, kun Suomeen virtasi lämmintä ja kosteaa ilmaa.

Tähän mennessä Suomessa on havaittu toukokuussa hieman yli 2.100 maasalamaa. Keskimäärin toukokuussa salamoita esiintyy noin 5.700 kappaletta, mutta vuosittaiset vaihtelut voivat olla suuria. 

Ukkoskausi kestää tavallisesti toukokuusta syyskuuhun, ja vilkkain salamointikuukausi on yleensä heinäkuu.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkosten tarkka ennustaminen on edelleen yksi sääennusteiden vaikeimmista osa-alueista. Vaikka ukkosten todennäköisyys voidaan arvioida melko hyvin vuorokauden tai kahden päähän, yksittäisten ukkospilvien syntypaikkaa ja voimakkuutta on lähes mahdotonta ennustaa täysin tarkasti.

Lue myös: VR julkaisi hurjan kesäkampanjan: kuukauden junamatkat alle kympillä – perushinta 369 euroa

Lue myös: Kylie Jenner paljasti paheensa: ”Olen joutunut salailemaan vuosia”

Ukkoset eivät tarkoita pelkästään salamointia, vaan niihin voi liittyä myös rankkasateita, voimakkaita puuskatuulia, rakeita ja jopa trombeja. Asiantuntijoiden mukaan moni kokee ukkosennusteet epäluotettaviksi, koska ukkospilvet ovat usein hyvin paikallisia ilmiöitä, ja jyrinän voikin kuulla kaukaa ilman, että ukkonen edes osuu omalle alueelle.

Ilmatieteen laitos muistuttaa, että ukkosella turvallisinta on pysyä sisätiloissa. Herkät sähkölaitteet kannattaa irrottaa pistorasioista, eikä vedessä pidä olla ukkosen aikana. Myös auto tarjoaa hyvän suojan salamoinnilta, kunhan matkustajat eivät kosketa auton metalliosia ukkosen aikana.