Kuva: Fotolia

Miten varmistat, että vauva ja koira kiintyvät toisiinsa? Asiantuntija neuvoo

21.05.2016 10:15 - Rea Tallgren

Maalaisjärjelläkin mietittynä on pääteltävissä monia sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, kuinka mielissään koira perheenlisäyksestä on.

Päivi Felixon on psykoterapeutti, jolla on 20 vuoden kokemus koirien kasvattamisesta. Felixon luennoi Lapsimessuilla muun muassa siitä, miten koiran ja lapsen tutustumisesta voi tehdä miellyttävämpää.

Kahden lapsen äidin mukaan tunneoppiminen on tärkeää, mitä tulee koiran ja lapsen tutustumiseen.

- Pitäisi pyrkiä siihen, että koiran ja lapsen kohtaaminen ei aiheuta koiralle stressiä eikä kipua. Jos koira kuulee koko ajan vain kieltoja, ja vanhemmat ovat aivan paniikissa, koira yhdistää lapsen stressiin.

(kuva: Fotolia)

Vauva tulee koiralle suojeltavaksi kohteeksi.

- Yksi kasvattikoiristani oli jäänyt vauvanvaunujen viereen, kun äiti oli pikaisesti piipahtanut hakemaan sukat vauvalle. Naapurinrouva oli siihen tullut vauvaa ihastelemaan, ja saanut pikaiset lähdöt. Koira kokee, että sen on velvollisuus suojella lasta ja lauman heikointa.

Tämä pätee myös isompiin lapsiin. Jos lapset vaikka painivat tai kiljuvat, koiralle saattaa tulla hätä, että oman perheen jäsen on pulassa ja pitää mennä auttamaan. Tuolloin saattaa sattua vahinkoja. 

Vältä yksinkertaisia virheitä

Koira on laumaeläin ja sille suurin rangaistus on joutua laumasta eroon. Jos koira laitetaan jatkuvasti toiseen huoneeseen, se ei ole koiralle mukavaa.

Koiralla pitää toki olla säännöt. Mukana saa olla ja osallistua mutta rajat pitää tehdä selväksi.

- Jos vauva alkaa itkeä tai hätääntyä, kannattaa yrittää olla huutamatta tai juoksematta sen luokse, koska tuolloin koira saattaa hätääntyä. usein onglemat tulevat siinä vaiheessa kun lapsi alkaa liikkua.

(kuva: Fotolia)

Felixon neuvoo, että koiraa ei saa jahdata, sitä ei saa tökkiä silmiin tai kuonoon. Jos lapsi ryömii koiraa kohti, koira voi tulkita sen vaanimiseksi. Jos lapsi laskee käden koiran selälle, koira voi tulkita sen alistamiseksi.

- Jos koira yrittää eleillä varoittaa, ja näyttää, että lapsen toiminta ei ole mukavaa, tulee tilanteeseen ehdottomasti puuttua.

Lue myös: Yleinen tapa osoittaa hellyyttä saa koirissa aikaan pahaa ahdistusta - lue ja vältä

Kilpailut

Uusimmat