Koiranomistajista moni myöntää, että koira on lopulta saanut paljon enemmän vapauksia kuin alunperin oli tarkoitus antaa. Varsinkin pienet ja suloiset koirat ovat monesti tottuneet siihen, että niitä hemmotellaan aamusta iltaan – eivätkä omistajat enää oikein muuta osaisi tehdäkään.
Kokosimme alle seikkoja, joista tiedät, että koirasi on hemmoteltu kodin prinssi/prinsessa – eikä se oikeastaan ole niin vakavaakaan!
1. Koirasi saa rapsutuksia juuri niin paljon kuin haluaa. Jos olet lopettamassa, ja se luo sinuun säälittävän katseen, et vain voi olla silittelemättä vieläkin vähän lisää.

2. Jos koirasi nukkuu samassa sängyssä kuin sinä, et siirrä koiraa, vaan mukaudut itse mahdollisimman epämukaviinkin asentoihin, jotta karvaturri saa mahdollisimman mukavat yöunet.

3. Käytte pidemmillä lenkeillä kuin mille oikeasti olisi aikaa – yksi kaunis katse koiraltasi, etkä pysty sanomaan ei, tai pitämään kiinni omista suunnitelmistasi.
4. Vaikka koirasi olisi sotkenut, et voi kuin nauraa – ja ottaa kuvaa ystävillesi tai Facebookin koiraryhmään!

5. Kun ihminen kuorsaa, se ärsyttää. Jos koirasi kuorsaa, se on suloista.
6. Koirapuistossa ihastelet kyllä muitakin koiria, mutta jälkikäteen kehut aina omaasi maailman parhaaksi hauvaksi.

7. Koirallasi ei ole lupaa tulla sohvalle/kävellä pöydällä/mennä makuuhuoneeseen – mutta silti se viihtyy kielletyissä paikoissa, eikä sinulla ole sydäntä kieltää sitä.

8. Jos koirasi rikkoo jotain, olet vihainen, mutta sitten sinua alkaa naurattaa – ja jälleen kerran, otat kuvan, jonka voit jakaa eteenpäin!
9. Koirasi saa aina osan ruuastasi – et yksinkertaisesti voi sanoa ei sen nappisilmille.

10. Nostat koirasi sängylle, vaikka tiedät, että se pystyisi hyppäämään sinne täysin hyvin itsekin.
11. Jos koirasi tulee makaamaan syliisi tai läppärisi päälle sinun tehdessäsi töitä, työt keskeytyvät.

Lue myös: Kumpi rakastaa enemmän omistajaansa, kissa vai koira? Vastaus selvisi vihdoin
Lähde: Buzzfeed