Kuva: Fotolia

Roskien vieminen tai postin tuominen - Kotitöiden jakaminen onnistuu lapsiperheessäkin

07.07.2017 14:45 - Katariina Auvinen

Pikkulapsiperheissä vanhempien niskaan soluttautuu töiden lisäksi usein myös kotitöistä huolehtiminen. On myös muutamia töitä, joihin lapset voivat osallistua pienestä pitäen.

Kotityöt aiheuttavat erityisesti teini-ikäisten ja vanhempien välillä usein kitkaa, mutta monet vannovat sen nimeen, että jo pienestä pitäen lapset pitäisi ottaa mukaan kotitöiden tekemiseen. Enemmänkin koetaan, että kotityöt eivät edes ole töitä vaan jokaisen perheenjäsenen velvollisuus kantaa oma kortensa kekoon. 

PureWow-julkaisu listasi kotitöitä, jotka onnistuvat aivan perheen pienimmiltäkin. Tällaisia ovat esimerkiksi roskien vieminen, postin tuominen tai vastaavasti rikkaruohojen kitkeminen. 

Muita kotitöitä ovat myös esimerkiksi salaatin peseminen ja sen repiminen kulhoon, kukkien kastelu puutarhassa, viedä omat likaiset pyykit pyykkikoriin tai vaikkapa perheen lemmikin ruokkiminen. 

On lukuisia keinoja, millä lapsia houkutellaan tekemään kotitöitä kiristyksestä anomiseen. Eräs kotitalousopettaja kuitenkin kertoi julkaisulle, että paras keino saada lapset osallistumaan myös kodissa, on tehdä siitä rutiinia. Ja mikäpä parempi tapa aloittaa, kun mahdollisimman nuorena. 

Lue myös: Eivätkö kotityöt kiinnosta? Saatat olla huippuälykäs!

Lähde: PureWow

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat