Kuva: Shutterstock

Pienen kodin parhaimmat sisustusvinkit koottiin yhteen – katso lista!

05.05.2018 17:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi seinät kannattaa ottaa hyötykäyttöön säilytysratkaisuja pohtiessa. Myös verhoilla voi loihtia edullisesti lisää tilan tuntua pieneen kotiin.

Pienen kodin sisustaminen voi tuntua haastavalta esimerkiksi vähäisen säilytystilan, suurien huonekalujen tai muuten vain ahtaan pohjaratkaisun takia. Pienellä luovuudella myös yksiöön saa loihdittua lisää säilytystilaa sekä avarampaa tunnelmaa.

Style Caster -sivusto kokosi yhteen pienen asunnon parhaimmat sisustusniksit.

Pienen kodin 13 sisustusvinkkiä:

1. Hyödynnä säilytystilaa myös sisustuselementeissä. Esimerkiksi vanhat, vintage-henkiset matkalaukut tuovat upean lisän sisustukseen. Samalla voit piilottaa laukkujen sisälle tavaroita, jotka ovat yhä tarpeellisia mutta haluat piilottaa ne muiden katseilta.

2. Hyödynnä valon määrää ja anna päivänvalon tulvia sisään ilman, että raskaat verhot peittävät ikkunoita. Valo lisää tehokkaasti tilan tuntua pieneen asuntoon.

3. Maalaa katto valkoiseksi. Valkoinen katto luo asuntoon lisää valon ja tilan tuntua.

4. Hyödynnä seinähyllyjä sisustuksessa. Pienessä asunnossa yleensä myös säilytystilaa on rajallinen määrä. Seinälle kiinnitettävät hyllyt ovat kätevä säilytysratkaisu, sekä lisäksi loistava keino tuoda uutta ilmettä kodin sisustukseen.

5. Myös seinälle kiinnitettävä, kokoon taittuva pöytä säästää pienessä asunnossa runsaasti tilaa. Muista, että myös tietyn mallisia kaapistoja on mahdollista kiinnittää korkealle seinään niin, etteivät ne vie lattiatilaa lainkaan.

6. Käytä värjeä harkiten. Sen sijaan, että maalaisit seinät kirkkaalla tai tummalla värillä, käytä sävyjä hillittyinä sisustuselementteinä esimerkiksi sohvatyynyjen ja päiväpeiton muodossa.

7. Maalaa seinät valkoiseksi. Jos kaipaat kotiisi erityisen paljon valoa, valkoisen katon lisäksi myös vaaleat seinät luovat kirkkautta ja tilan tuntua pieneen kotiin.

8. Ripusta ikkunoihin pitkät verhot, jotka yltävät lattiaan saakka. Tämä kikka lisää vaikutelmaa korkeammasta huonetilasta.

9. Pienessä asunnossa kattoon ripustettava verho voi toimia myös loistavana tilan jakajana esimerkiksi sängyn ja keittiön tai oleskelutilan välillä.

10. Muista ottaa myös sängyn alle jäävä tila hyötykäyttöön. Säilö esimerkiksi lakanat tai talvivaatteet pedin alle laatikoihin.

11. Käytä rohkeasti suuria huonekaluja. Pieni asunto voi nimittäin tuntua yhä pienemmältä ja sotkuiselta, jos ympäri tilaa on ripoteltu useita mutta pieniä huonekaluja sekä sisutuselementtejä.

12. Hyödynnä peilejä. Peilit ovat edullinen keino luoda pieneen asuntoon lisää tilan tuntua sekä valoisuutta.

13. Ripusta katseen kestävät käyttöesineet sisustuselementeiksi seinille.

Lue myös: 3 tärkeintä seikkaa kodin sisustuksessa - katso sisustussuunnitelijan täsmävinkit

Lue myös: Sisustusvirhe, joka pilaa yöunesi - oletko sinä sortunut?

Lähde: Style Caster

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat