Kuva: Shutterstock

5 arkipäiväistä kulutustuotetta, joita ei koskaan tulisi huudella alas vessanpöntöstä - tiesitkö?

23.08.2018 22:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi ruuanlaitosta jäänyttä rasvaa ja öljyä ei koskaan tulisi huudella alas viemäristä.

Uutisoimme aiemmin, että piilolinssejä ei tulisi huuhdella alas vessanpöntöstä. Nyt Health-sivusto listasi myös muut arkipäiväiset kulutustuotteet, joita ei tulisi missään tilanteessa hävittää viemäriin.

Voit lukea suomennetun listauksen alta.

Lääkkeet

Lääkkeitä ei tulisi koskaan hävittää huuhtelemalla vessanpöntöstä alas. Kun pillerit jätevettä käsiteltäessä hajoavat, osa lääkkeen ainesosista kulkee prosessin läpi päätyen ojiin, puroihin ja jokiin, tehden hallaa ympäristölle.

Esimerkiksi apteekit vastaanottaavat vanhentuneita lääkkeitä, jolloin ne päätyvät myös oikeaoppisesti kierrätykseen.

Ruuanlaitosta jäänyt rasva

- Jos kaadat nestemäisiä eläinperäisiä rasvoja viemäriin, rasva kovettuu jäähtyessään ja tukkii viemärin, luonnonsuojelujärjestössä toimiva Travis Loop varoittaa.

Öljyt olisikin hyvä imeyttää esimerkiksi paperiin, jonka voi lopuksi heittää roskakoriin.

Tamponit

Tamponit eivät ole hyväksi viemärin toiminnalle. Healthin artikkelista käy ilmi se, että ne hajoavat jäteveden käsittelyssä huonosti. Käytetyt kuukautissuojat tulisikin siis aina heittää roskakoriin.

Kondomit

Vaikka kondomin vetäminen viemäristä alas tuntuu siistiltä tavalta hävittää jäte, näin ei kuitenkaan tulisi missään tilanteessa toimia. Kondomit ovat tehty materiaaleista, jotka eivät kuulu vessanpönttöön, vaan ne tulisi hävittää oikeaoppisesti roskakorin kautta.

Hyttysmyrkyt ja siivoukseen tarkoitetut kemikaalit

Nämä aineet sisältävät usein hyvin voimakkaita kemikaaleja, jotka ovat myrkkyä ympäristölle. Kierrätä siis tarpeettomat ja vanhentuneet myrkyt sekä puhdistusaineet lajitteluohjeen mukaisesti esimerkiksi vaaralliseen- tai ongelmajätteeseen.

Lue myös: Ethän huuhtele piilolinssejä vessanpöntöstä? Saatat itsesi ja muut vaaraan

Lue myös: Lisää liikuntaa päiviisi ilman kuntosalilla hikoilua - 11 vinkkiä, jotka sopivat jokaiselle

Lähde: Health

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat