Iloa pääsiäiseen: Värjää kananmunat luonnollisin keinoin

30.03.2015 14:45 - Linda Arponen

Perinteisten pääsiäismunien värjäämiseen voi käyttää esimerkiksi kurkumaa tai mustikoita.

Kananmunien maalaaminen on klassista pääsiäispuuhaa, jota on hauska tehdä erityisesti lasten kanssa. Munien värittämistä varten ei kuitenkaan välttämättä tarvitse keinotekoisia maaleja, sillä voit saada kauniita värejä aikaiseksi pelkästään tietyillä ruoka-aineilla.

Luonnollisilla aineilla värjääminen on hauskaa, turvallista ja kaiken lisäksi munat saavat hempeän rustiikkisen säväyksen.

Perusmenettely on sama kaikkien värien, paitsi hopeisen kanssa. Sekoita ensiksi noin litra vettä ja kaksi ruokalusikallista etikkaa keskenään kattilassa. Kiehauta seos, lisää väriaineet ja laske lämpötilaa. Anna kiehua hiljalleen noin puoli tuntia. Anna nesteen jäähtyä ja siivilöi se ennen munien lisäämistä.

Keltainen väri:

Lisää kolme ruokalusikallista kurkumaa kiehuvaan veteen. Ole varovainen, sillä kurkuma on tunnettu siitä, että se voi värjätä ihoa. Kannattaa siis mahdollisesti käyttää kumihanskoja tämän värin kanssa.

Vaaleanpunainen väri:

Lisää veteen vajaan litran verran silputtua punajuurta. Älä huolestu, jos kananmunat näyttävät ensin enemmänkin ruskeilta kuin pinkeiltä. Niistä tulee kuivuessaan kauniin pastellisävyisiä.

Sininen väri:

Lisää veteen noin seitsemän desiä silputtua punakaalia. Puoli tuntia tässä värissä muuttaa munat sinisiksi, mutta jos haluat väristä vielä tummemman, laita munat nesteeseen ja anna niiden olla jääkaapissa yön yli.

Oranssi väri:

Lisää vajaan litran verran sipulin kuoria kattilaan. Jos haluat oranssista kirkkaamman, jätä munat nesteeseen ja jääkaappiin yön ajaksi.

Hopeinen väri:

Yhdistä litra vettä ja litra jäisiä mustikoita kulhossa. Anna seoksen lämmetä huoneenlämpöiseksi ja siivilöi. Anna munien olla nesteessä ja jääkaapissa yön yli.

Lue myös: Vietä stressitön pääsiäinen - 5 vinkkiä

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat