Viisi vinkkiä, joiden avulla pidät työpisteesi viihtyisänä

07.04.2015 13:15 - Henna Koste

Työt sujuvat luultavasti joutuisammin siistissä ympäristössä.

Sotkuinen työpöytä ei ainakaan paranna motivaatiota. Siisti ja inspiroiva työpiste sen sijaan luultavasti tehostavat tuottavuuttasi. Järjestele siis deskisi jo tänään ja jää odottamaan vaikutuksia!

1. Lajittele työhösi liittyvät paperit säännöllisesti. On luultavasti myös papereita, joita et tule ikinä tarvitsemaan. Työpöytä pysyy siistinä, kun annat myös silppurin välillä laulaa.

2. Työpisteen siistiminen ei välttämättä vie paljoa aikaa. Ota operaatiolle aikaa viisi minuuttia päivän päätteeksi. Kun näet lähtiessäsi siistin pöydän, on sinun mukavampi palata takaisin.

3. Nimeä kansiot ja laatikot nimillä, joiden avulla löydät tärkeät paperisi hetkessä. Dymo-kohokirjoitin on tähän tarkoitukseen näppärä. Sama toimenpide kannattaa tehdä myös tietokoneellasi oleville kansioille. Arvokasta työaikaa ei kulu hukkaan etsiessäsi tärkeitä tiedostoja.

4. Järjestele pienet toimistotarvikkeet lokeroihin laatikkoon. Nastat, klemmarit ja muut pienet esineet pysyvät tallessa omilla paikoillaan.

5. Tee työpisteellesi inspiroiva taulu. Kollaasi perheestäsi tai kuva unelmien kenkäparista voivat auttaa sinnittelemään työpäivän läpi. 

Lue myös: Valittaa vai vaieta - mitä tehdä, jos epäilet homeongelmaa työpaikallasi?

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat