Kuva: Fotolia

Kahden raaka-aineen letut sopivat laihduttajalle - katso helppo resepti

10.12.2015 15:45 - Senja Rapila

Uusi fitnessvillitys on letut, joissa on todella vähän kaloreita. Tästä syystä jokaisen laihduttajan kannattaa kokeilla tätä yksinkertaista reseptiä.

Nykyään muodissa ovat mahdollisimman helpot ja minimalistiset reseptit, kuten kahden raaka-aineen suklaamousse. Nyt on kuitenkin tullut uusi trendi, joka on muun muassa laihduttajien mieleinen. Nämä erikoiset letut pitävät sisällään vain kivennäisvettä ja jauhoja, ja siitä syystä sopivat muun muassa vegaaneille.

Kahden raaka-aineen letut

2,5 dl jauhoja

1 tölkki (3,3dl) kivennäisvettä

Mittaa jauhot keskikokoiseen taikinakulhoon. Kaada kivennäisvettä hiljalleen, reippaasti sekoittaen. Sekoita, kunnes taikina on tasainen, eikä siellä ole jauhopaakkuja. Anna tekeytyä noin viisi minuuttia.

Kuumenna pannu keskitasolle ja lisää siihen voita. Kaada taikinaa voidellulle pannulle ja paista noin kaksi tai kolme minuuttia, kunnes letun reunat alkavat kääntyä ylöspäin. Tästä tiedät, että lettu on valmis käännettäväksi. Paista toista puolta vielä noin minuutti, tai kunnes se on kauniin rusehtava.

Tarjoile mieleisten täytteiden kanssa: voit tarjoilla letut esimerkiksi hedelmien, suklaan tai suolaisten täytteiden kera.

Olemme listanneet myös kuusi herkullista kahden raaka-aineen reseptiä, jotka voit lukea täältä.

Lue myös: Erikoiset keinot, joilla saat mitättömänkin aterian maistumaan entistä herkullisemmalta

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat