Kuva: Fotolia

Tuore tutkimus: "Sotkuisuus on hyvä ominaisuus"

16.12.2015 20:15 - Tiina Svensk

Jos työpöytäsi on aina kuin hallittu kaaos, ei hätää. Sotkuisuus kertoo vain muista ominaisuuksistasi.

Yleisesti ottaen siisteyttä on pidetty positiivisena ominaisuutena, ja se on yhdistetty muihin hyviin luonteenpiirteisiin, kuten tarkkuuteen ja täsmällisyyteen. Tuore tutkimus osoittaa kuitenkin, että myös sotkuisuus kannattaa.

Sotkun positiiviset puolet

Independent uutisoi Minnesotan yliopiston suorittamasta tutkimuksesta, joka tutki luonteenpiirteiden ja siisteyden yhteyttä. Tutkimuksen johtaja Kathleen Vohs halusi korostaa etenkin tutkimusnäyttöä, joka liittyi sotkuisuuden positiivisiin puoliin. Hänen mukaansa sotkuisuus on arvokas piirre, joka kertoo ihmisen muista vahvuuksista.

Tutkimuksessa tarkkaillun ihmisryhmän siisteyttä työpaikalla verrattiin heidän tekemiinsä elämäntapavalintoihin, kuten herkutteluun ja hedelmien syömiseen. Lisäksi heidän luonteenpiirteitään ja ominaisuuksiaan selvitettiin tutkimuksen aikana suoritetulla kyselyllä.

Ympäristöllä vaikutus luovuuteen

Tutkimuksessa selvisi, että siistissä työympäristössä elävät ihmiset tekivät todennäköisemmin terveellisiä elämäntapavalintoja. Sotkuisella työympäristöllä oli kuitenkin positiiviset vaikutukset luovuuteen, ja sotkuiset ihmiset olivatkin parempia ongelmanratkaisussa.

Ongelmanratkaisun lisäksi sotkuiset henkilöt olivat myös huomattavasti idearikkaampia. Työpaikan tai kodin hallittu kaaos saattaakin siis olla vain merkki siitä, että olet erittäin luova ja taitava ongelmanratkaisija.

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat