Kuva: Mikko Räsänen

Maryam Razavi liputtaa muodokkaiden mallien puolesta: ”Toivon, että tämä trendi pysyy”

01.09.2016 17:15 - Reija Saarinen

Nykyään mallimaailmassa nähdään myös naisia, joilla on muodot kohdallaan.

Maryam Razavi, 33, tunnetaan sekä stylistina että mallina. Urallaan hän on poseerannut lukuisissa mainoskuvissa, joten hän tietää mitä mallilta vaaditaan.

Mallin työ ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista. Siinä tarvitaan hyvää itsetuntoa ja uskoa omiin kykyihin.

- Aina kun menin uuteen mallitoimistoon, otettiin mitat sekä bikinikuvat. Kuvien tarkoitus on tietenkin se, että niistä nähdään missä kunnossa nainen on.

- Eihän ne toimiston tekemät bikinikuvaukset kivoja ole, tosi harva niistä nauttii. Aina kun sain tietää, että huomenna on polaroid-päivä, ahdisti.

Razavi kuitenkin uskoo säästyneensä pahimmalta piinalta, kiitos työtehtävien.

- En ole koskaan edustanut sellaista runaway-vartaloa, vaan olen ollut enemmän lehdissä ja mainoksissa. Siellä puolella ollaan vähän hyväksyvämpiä eikä aina vaadita sitä xs-kokoista vartaloa.

Mallimaailma on muutamassa vuodessa kuitenkin kokenut muutoksen. Enää ei ihailla pelkkää hoikkuutta, vaan myös muodot ovat ottaneet jalan sijaa.

- Minusta on ihanaa, että Gigi Hadid ja Kendall Jenner ovat tuoneet erilaiset ihanteet tuohon peliin. Itsekin huomaan, että en voi samaistua superlaihoihin ja nuoriin naisiin. Toivon todellakin, että tämä uusi trendi pysyy.

- Toivon todella, että yhä enemmän uskallettaisiin käyttää malleja, joilla on muotoja.

Lue myös: Plus-malli Ashley Graham on tyrmäävä näky seksikkäissä alusvaatteissa - katso

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat