Kuva: Shutterstock

Tummentuneet kainalot? Yksi kiireen aiheuttama tapa saattaa muuttaa kainaloiden ihonväriä

06.08.2019 22:15 - Milena Raappana

Pienetkin virheet kainaloiden ihosta huolehtiessa saattavat tummentaa niitä.

Moni luultavasti voi samaistua tunteeseen, kun kiireessä tajuaa, että kainalot ovat jääneet ajelematta. Ajattelematta sen kummempia höylä viuhuu kuivalla iholla. Pitkällä tähtäimellä ilman vettä sheivaaminen voi aiheuttaa kainaloiden ihon tummentumista. 

Dermatologi Sheel Desai Solomon kertoi Refinery29-julkaisulle, että tummentuneet kainalot ovat todella yleisiä ja geeniperimän ja esimerkiksi diabeteksen lisäksi kuiviltaan kainalokarvojen ajelu aiheuttaa ihonväriin muutoksia. 

Solomonin mukaan ajan mittaa ihon myös tummentumisen lisäksi paksuuntuu. Samoja vaikutuksia on myös tylsän höylän käyttämisellä sekä joillakin deodoranteilla etenkin, jos ne sisältävät ihohuokosia tukkivaa alumiinia. 

Miten tummentuneista kainaloista voi päästä eroon?

Dermatologi Solomon sanoo, että tummentuneita kainaloita voi hoitaa kotituotteilla, mutta muistuttaa miettimään, millaisia raaka-aineita kainaloiden iholle laittaa. Yleisin ja suurin virhe, mitä hän työssään näkee, on ihon liiallinen kuorinta. 

Ihon kuoriminen esimerkiksi sokerilla usein ärsyttää sitä vain entisestään, mikä aiheuttaa pitkässä juoksussa ihon paksuuntumista. Myöskin kaupasta löytyviä kuorinta-aineita ei kannata kainaloiden iholle laittaa, sillä niissä saattaa olla pieniä teräviä partikkeileita, jotka voivat aiheuttaa hiertymiä. 

- Suosittelen kotona tehtävää kemiallista kuorintaa kahdesti viikossa. Sekoita teelusikallinen sitruunamehua, joka toimii ihon vaalentamiseen, ja toinen teelusikallinen aloe veraa keskenään. Levitä sekoite kainaloiden iholle, anna vaikuttaa kymmenen minuuttia ja huuhtele normaalisti pois, Solomon neuvoo. 

Hän muistuttaa, että myös sitruunamehun kanssa kannattaa olla varovainen, sillä se täytyy sekoittaa raaka-aineen kanssa, joka tasoittaa sen väkevyyttä. Yksinään sitruunamehu voi nimittäin ärsyttää herkkää ihoa ja tehdä siitä herkemmän auringonvalolle. 

Miten välttää kainaloiden ihon tummentumista?

Tärkeintä on pyrkiä välttämään ihon ärsytystä. Kainaloiden ihoa pitäisi hoitaa samalla tavalla kuin kasvojenkin ihoa. Esimerkiksi deodorantti kannattaa vaihtaa luonnonkosmetiikkaan, joissa ei ole hajusteita, alkoholia ja alumiinia.

Lisäksi tapaan, jolla karvoja ajelee, täytyy kiinnittää huomiota. Höylän terien olisi syytä olla tarpeeksi terävät ja sheivaamisen tapahduttava karvojen kasvusuunnan mukaisesti. Kannattaa myös harkita kosteuttavinen karvanajotuotteiden käyttämistä, jotta iholle ei tulisi hankausta. 

Lue myös: Täydellisen sileä iho - valitsimme 10 suosikkituotetta, jolla pääset karvoista eroon näppärästi

Lue myös: Vältä haavat ja sisäänpäin kasvaneet karvat helposti – yleiset sheivausmokat koottiin yhteen

Lue myös: Vältä haavat ja sisäänpäin kasvaneet karvat helposti – yleiset sheivausmokat koottiin yhteen

Lähde: Refinery29

Kilpailut

Uusimmat