Kuva: Shutterstock

Voiko pitkästä pesuvälistä olla haittaa hiuksille? Suomalaisasiantuntija kertoo

10.04.2020 18:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kun kotona vietetään nyt yhä enemmän aikaa, saattaa hiuksiakin tulla pestyä huomattavasti harvemmin. Mutta voiko siitä olla haittaa?

Koronaepidemia näkyy vahvasti kotona vietetyn ajan lisääntymisenä. Kun työt ja harrastukset hoidetaan pääsääntöisesti neljän seinän sisällä, on moni myös vähentänyt laittautumista.

Meikkaamisen vähenemisen lisäksi moni on saattanut vähentää myös hiusten pesua. Kotona hiukan likaiset hiukset on nimittäin helppo sujauttaa nutturalle ilman, että lopputulos häiritsisi ketään. 

On pitkään jo tiedetty, että pesukertojen vähentäminen ei ole huono asia, mutta voiko liian pitkästä pesuvälistä olla myös haittaa hiuksille?

Wella-kouluttaja Kata Näreahon mukaan hiuksia ei kannata karanteenissakaan jättää täysin hoidotta.

- Nyt on todellakin oiva tilaisuus antaa hiuspohjalle taukoa muotoilutuotteista sekä pesusta. Pesuvälejä voi pidentää huoletta, siitä ei ole hiukselle haittaa. Toki kannattaa myös muistaa, että keho itsestään tuottaa talia hiuspohjaan ja sen lisäksi ympäristöstä tulee saasteita ja bakteereita, jotka elävät paremmin rasvassa. Siksi hiuksia kannattaa pestä säännöllisesti, Näreaho vinkkaa. 

Suihkussa käyminen ja hiusten peseminen on erityisen suositeltavaa, mikäli treenaa niin, että hikoilee kunnolla. 

- Kyllä se hiki kannattaa pestä pois. Toki voi ottaa käyttöön miedomman shampoon tai pesevän hoitoaineen, joka on hiuksille hellempi. Myös pelkkä huuhtelu voi riittää. Mutta varmasti jokainen haluaa sen hien huuhtoa pois, sillä kaikki lika tarttuu päästämme myös esimerkiksi tyynyliinaan, Näreaho muistuttaa. 

Näreahon mukaan hiustenhoitoon kannattaakin panostaa nyt, kun hellimiseen on aikaan.

- Tämä aika toki kannattaa käyttää hyödyksi siten, että hoitaa hiuksiaan enemmän. Jättää kuivashampoot ja muotoilutuotteet laittamatta ja hoitaa sen sijaan hiuksia erilaisilla tehohoidoilla. 

Jos sen sijaan karanteeniaikanakin pesee hiuksensa päivittäin, kannattaa kiinnittää tuotteisiin entistä enemmän huomiota. 

- Jokapäiväisesti pesusta ei ole haittaa, jos tuotteet ovat omalle hiuslaadulle sopivia. Väärä tuote saattaa aiheuttaa häiriöitä ja hius voi sen vuoksi esimerkiksi kuivaa liikaa, Näreaho vinkkaa. 

Marketti- vai kampaamotuote?

Moni kuluttaja on varmasti joskus miettinyt sitä, onko kampaamo- ja markettituotteissa oikeasti muita suuria eroja hinnan lisäksi. Näreahon mukaan on. 

- Raaka-aineissa ja teknologiassa on eroja. Usein markettituotteissa on esimerkiksi enemmän vettä ja vähemmän niitä hoitavia ainesosia. Laadukkaat shampoot oikeasti pystyvät poistamaan lian ja rasvan, mutta onnistuvat samalla hoitamaan ja kosteuttamaan. 

Paljon puhetta on myös ollut viime vuosina silikonista. Onko se todella huonon maineensa veroinen?

- Silikoni ei välttämättä ole huono asia. Niitäkin on erilaisia. On vesi- ja rasvaliukoisia. Niiden tehtävänä on toimia kalvonmuodostajina ja esimerkiksi silottaa hiusta. Silikoneissakin siis laatu puhuu ja on hyvä muistaa, että nekään eivät sovi kaikille. 

- Esimerkiksi itse omaan vaalean ja pörröisen hiuslaadun, jonka saan ihanan sileäksi silikonia sisältävien tuotteiden avulla. Sen sijaan joku luonnonkiharat omaava ei niitä välttämättä halua käyttää, sillä hän haluaa pitää kiharansa kimmoisina ja ilmavina, Näreaho tuumaa. 

Jos haluaa hankkia itselleen, ne parhaiten sopivat tuotteet, suosittelee Näreaho ammattilaisen puoleen kääntymistä. Se säästää aikaa ja rahaa. 

- Jokaisella toki on oma mutu-tuntuma siitä, millaisista tuotteista ja hiuksista pitää. Paras tapa oikeanlaisten tuotteiden löytämiseen lienee kuitenkin se, että hyödyntää ammattilaista ja kuuntelee hänen neuvojaan. Silloin todennäköisyys sille, että löytää sen unelmashampoon on huomattavasti suurempi. 

Lue myös: Miksi hiukset näyttävät rasvaisilta pian pesun jälkeen? Teot, joihin moni huomaamattaan sortuu

Lue myös: Hiukset venyvät, päänahka kutisee - lue ratkaisut yleisimpiin hiusongelmiin

Kilpailut

Uusimmat