Kuva: Shutterstock

Onko tässä pikkujoulujen yllättäjäasuste? - sukkalook, joka tekee asusta mielenkiintoisemman

15.11.2023 10:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Polvisukat sopivat täydellisesti myös juhlapukeutumiseen.

Polvisukat ovat mielipiteitä jakava asuste. Toisten mielestä ne toimivat tilanteessa kuin tilanteessa, toiset taas eivät voi sietää. Viime aikoina niiden suosio näyttää kuitenkin nousseen, eikä niiltä voi välttyä edes punaisella matolla.

Uuden Nälkäpeli-elokuvan ensi-illassa näyttelijä Jena Malone, 38, esitteli lookin, josta kelpaa hakea inspiraatiota esimerkiksi tuleva pikkujoulukauden lookeihin.

Malone oli pukeutunut jakkumekkoon, jonka hän oli yhdistänyt valkoiseen kauluspaitaan sekä mustaan rusettiin. Sukkahousut hän oli jättänyt kotiin. Sen sijaan hänen jaloissaan nähtiin mustavalkoiset polvisukat, jotka hän oli yhdistänyt näyttäviin korkokenkiin. Kokonaisuuden kruunasivat tumma silmämeikki sekä sliipattu kampaus.

Kokonaisuus on hurmaava ja osoittaa sen, että sukat ja korkokengät ovat kuin ovatkin toimiva yhdistelmä, joita tullaan varmasti näkemään myös tulevien kuukausien juhlalookeissa.

Kuvan asusta pääset katsomaan alta. 

(kuva: AOP)

Lue myös: Yksi kenkämalli on tällä hetkellä suosiossa ylitse muiden - löytyvätkö jo sinun kaapistasi?

Lue myös: Kauden ykkösasuste tulee tässä - kuin olohuoneen torkkupeitto

Kilpailut

Uusimmat