ABBA esiintyi yhdessä ensimmäistä kertaa 30 vuoteen

Suosikkibändi hajosi jo vuonna 1982, mutta yhdisti voimansa tärkeänä merkkipäivänä.

Julkaistu:

ABBA on kieltämättä yksi kaikkien aikojen suosituimmista pop-yhtyeistä. Bändi tuli tunnetuksi vuonna 1974, voitettuaan Euroviisut kappaleellaan Waterloo. Vaikka bändi hajosi jo vuonna 1982, se on säilyttänyt hurjan suosionsa vuosi vuoden jälkeen.

Nyt ABBA on yhdistänyt jälleen voimansa, kun alkuperäisjäsenet Agnetha Fältskog, Benny Andersson, Anni-Frid Lyngstad ja Björn Ulvaeus kerääntyivät juhlistamaan sitä päivää, jolloin Andersson ja Ulvaeus tapasivat toisensa. Ensitapaamisesta tuli 5. kesäkuuta 2016 täyteen tasan 50 vuotta.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun yhtye esiintyy yhdessä vuoden 1986 jälkeen.

– Se oli todella uskomatonta, se sisälsi paljon tunteita, Anni-Frid Lyngstad kertoi Expressen-lehdelle.

YouTube video

Lähde: Daily Mail

Lue myös: Tangokuningas Aki Samuli: ”Annan ihmisille luvan vihata minua”

Lue myös: Lauri Tähkän uusi musiikivideo henkii maalaisromantiikkaa – katso Morsian