Kuva: AOP
Jonne Aaronin kappaleet syntyvät yleensä vartissa - kuuntele esimakua kappaleesta, johon meni vuosi
Rooma-kappaleella kuullaan popahtavaa Jonne Aaronia.
Jokaisella, joka on kuullut Jonne Aaronin Risteyksessä-levyn kappaleita, on tietty odotusarvo miehen uusille kappaleille. Rooma-kappaletta työstettiin harvinaisen pitkään. Yleensä Jonne kanavoi biisinsä useimmiten vartissa ja korkeintaan puolessa tunnissa.
Nyt Rooma vei aikaa kokonaisen vuoden päivät.
- Kappale on soinut minulla vuoden päässä, eikä se kyllästytä minua yhtään. Toivon siltä pitkäikäisyyttä ja että ihmiset löytävät sen. Menen uusissa kappaleissa sisältö edellä, teen koko ajan lisää kappaleita. Uskallan luvata uuden levyn vuoden loppuun mennessä, kertoo tähti Iskelmän haastattelussa.
Kuuntele alta esimakua huomenna julkaistavasta Rooma-kappaleesta.
Kilpailut
Uusimmat
Loukkaantunut karhu edelleen harhailemassa - Poliisi kaipaa tuoreita havaintoja
Helsinki reagoi pahentuneeseen huumeongelmaan - avaa uuden terveysneuvontapisteen
Reilu 60-vuotias mies menehtyi mönkijäonnettomuudessa Enontekiöllä
Monilla suurilla verkkosivuilla häiriöitä
Loukkaantunut karhu liikkuu Alajärvellä - vältä tätä aluetta
Näytä lisää