Kuva: AOP

Ariana Granden hitin sanojen merkitys paljastui - "Jyystetään niin kovaa, ettei pysty kävelemään"

31.08.2016 20:45 - Iiro Myllymäki

Side to Side -kappale on huomattavasti härskimpi kuin ensikuulemalla vaikuttaa.

Ariana Grande julkaisi eilen tiistaina singlenä Side to Side -kappaleen, jossa mukana on myös rap-tähti Nicki Minaj. Kappaleeseen on julkaistu eroottisesti latautunut musiikkivideo, jossa muun muassa nähdään monia naisia polkemassa kuntopyörää lanteitaan keinutellen. Nyt Grande on paljastanut, ettei kappaleessa itsessään keinuta polkupyörän satulan päällä.

MTV:n Video Music Awardsin punaisella matolla Grande kertoi, että kappale kertoo seksin harrastamisesta niin paljon, ettei jälkikäteen kykene kävelemään.

- Koko biisi kertoo oikeastaan paikkojen kipeytymisestä seksin takia. Sanoituksissa puhutaan ”k*llipolkupyörän ajamisesta”, Grande kertoi.

Näyttelijätähti yllättyi

Monet fanit yllättyivät Granden paljastuksesta. Yllättymisestään Twitterissä kertoi muun muassa Girls-sarjan tähti Lena Dunham. Nainen oli kuullut kappaleen todellisesta merkityksestä poikaystävältään Jack Antonoffilta:

”Jack selitti, että Side to Side -kappale kertoo siitä, että sinua jyystetään niin kovaa, ettet pysty kävelemään. Niin monia tunteita”, Dunham kirjoitti sen kummemmin erittelemättä, mitä tunteita paljastus hänessä herätti.

Grande itse vastasi Dunhamin twiittiin muutamalla emojilla, jotka vihjasivat kappaleen olevan kuumempi kuin ensisilmäyksellä vaikuttaisi.

Lue myös: Laulajakaunotar pokasi suosikkiräppärin - kuvattiin suutelemassa sushi-ravintolassa

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat