Kuva: Senja Rapila

Samuli Putro julkaisi puhuttelevan biisin - kuuntele Valkoinen hetero

15.09.2016 18:00 - Senni Loikala - Luettu 1 170 kertaa

Muusikko pohtii Voice.fi-sivustolle, etteivät kaikki valkoiset heterot ole vahvoja kuninkaita. Uusi kappale kertoo Putron ajatuksista ihmisyydestä, Jumalasta ja valkoisesta heteroudesta.

Samuli Putro, 46, on julkaissut torstaina uutta musiikkia. Valkoinen hetero -kappaleen yhtenä tarkoituksena on osoittaa, etteivät ihonväri tai seksuaalisuus kerro ihmisestä kovinkaan paljon.

- Me kaikki valkoiset heteromiehet emme edusta alfauroksen vahvuutta. Edes nuoruudessani en ole koskaan ollut kiinnostunut mopoista tai autoista. Täysi-ikäiseksi tultuani menin siviilipalvelukseen, koska ajatus armeijasta oli todella vieras minulle, Putro kertoo Voice.fi-sivustolle.

Muusikko on tehnyt myös myöhemmin elämässään ratkaisuja, jotka saattavat tuntua joistakin poikkeavilta. Nuoruudessaan Putro esimerkiksi asui kansalaisjärjestön valtaamassa talossa.

- Minulla ei ole ollut minkäänlaista tarvetta kääntää takkiani elämäntyylissäni, vaikka se muodikasta olisikin. Minulle valkoinen heterous on tällaista.

"En tunne olevani luomakunnan kuningas"

Putron uusi kappale alkaa näin: ”Sanotaan, että ihminen on Jumalan kuva / se tarkoittaako myös minua / vai jotain tiettyä muuta / itsessäni en tunnista / kovin suuria voimia / enkä osaisi kävellä / Töölönlahden päällä

- Kappale kertoo, mitä minä ajattelen siitä, minkälainen Jumala on, minkälainen ihminen on ja olenko minä todella luomakunnan kuningas; koska en tunne olevani sitä, vaan tunnen olevani mukana kulkija.

- Valkoinen hetero on hassulla tavalla antiteesi kappaleen nimelle.

Jos laitteellesi on asennettu Spotify, pystyt kuuntelemaan Samuli Putron uuden kappaleen alta.

Lue myös: Samuli Putro: Sanoittaminen on kuin legoilla leikkimistä

Kuuntele ohjelmia ja lempikanavaa puhelimellasi

RadioPlay tarjoaa mielenkiintoisia sisältöjä kuunneltavaksi silloin kuin sinä haluat.

Lataa puhelimeesi RadioPlay -sovellus!

Lataa App Storesta Lataa Sovellus Google Play:stä

Uusimmat