Kuva: Mikko Räsänen

Vesa-Matti Loiri uskoo omistavansa yliluonnollisen kyvyn: "Näen asioita etukäteen"

28.10.2016 10:20 - Anna Hopi

Taiteilija Vesa-Matti Loiri on läpi elämänsä kuunnellut oman intuitionsa ääntä.

Musiikin ja viihteen legenda, Vesa-Matti Loiri julkaisi viikko sitten viimeisen albuminsa, joka kantaa nimeä Pyhät tekstit. Levyllä Loiri tulkitsee eri uskontojen ja maailmankatsomusten keskeisiä tekstejä laulun muodossa. Alun alkuaan 71-vuotias artisti ei halunnut mukaan massiiviselta tuntuvaan projektiin, mutta kun puheeksi tuli hänen lapsuutensa haavesaari, Islanti, Loiri antoi myöten.

Iskelmän haastattelussa Loiri vaikuttaa kaurismäkeläisen nöyrältä ja vaatimattomalta. Taiteilija sytyttää helsinkiläisessä kahvilassa savukkeensa hitaan viipyilevästi ennen kuin vastaa yhteenkään kysymykseen. Tunnelma on mutkaton ja jutusteleva.

Vierellä seisova manageri Pete Eklund kertoo saaneensa puhelun vasta synnyttäneeltä naiselta, joka halusi Uuno Turhapuro -boksin syntymälahjaksi lapselleen.

Siitä Loirille tulee mieleen kulttihahmoa koskeva tarina.

- Minulle kävi niin, että kun oli satanut ensilumi, ja sitä oli tullut helvetisti yön aikana. Tein pihalla väylää lapsille, ja otti päähän perkeleesti. Ohi käveli pari kolmekymmentä lasta, joilla oli lapaset naruilla yhdistettyinä, ja pari tätiä. He alkoivat juttelemaan minulle ihan ihme juttuja. Mietin, että onko tämä joku jälkeenjääneiden leikkikoulu. Ne olivat Turhapuro-repliikkejä. Minulla ei ollut mitään hajua niistä, Loiri nauraa.

- Kyllä se Uuno ehkä jonkin verran jälkeenjäänyt oli, arvelee vierellä istuva Timo Kiiskinen, joka on ollut mukana tekemässä Pyhät tekstit -levyä.

- Joo, mutta oli se muutamissa asioissa edelläkin, Loiri väittää vastaan.

- Joo, mutta mieti sitä jääkaappiin piiloutumista, ja siellä on sata kiloa lihaa..., tokaisee Kiiskinen.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Jos oivaltaa mokanneensa, se voi johtaa hyvään"

Loirin Pyhät tekstit -levyn ohella on julkaistu samanniminen kirja, joka valottaa levyn tekoprosessia, joka on vähintäänkin kuvattavissa sanalla "mystinen". Teoksessa puhutaan syvästä yhteisymmärryksestä ja ihmeellisistä taianomaisista sattumista, jotka seuraavat ystävien mukaan Loiria arkisissa hetkissä. Veskun kanssa tapahtuu aina jotain outoa, liikutaan näkyvän ja näkymättömän rajapinnalla.

Kuten nyt tässä haastattelussakin.

Pyhät tekstit ovat elämän suurien kysymysten äärellä. Elämän tarkoituksen pohtiminen, rakkauden syvimmän olemuksen miettiminen ja peiliin katsominen on suotavaa. Sitä Vesku on tehnyt pitkin elämäänsä, mutta varsinkin varttuneemmalla iällä.

Loiri on puhunut masennuskohtauksistaan, ja siitä miten syöveri vie pimeyteen. Jos on voimakas valo, on voimakas pimeyskin, toteaa ystävä Timo Kiiskinen Pyhät tekstit -kirjassa.
Taiteilija tuntuu olevan tällä hetkellä tyytyväisin siitä, että elämänkoulun myötä se itserakkaus ja ego ovat pienentyneet.

- On tapahtunut paljon, onneksi, erilaisten sattumusten kautta. Yleensä se tapahtuu mokien kautta. Jos oivaltaa mokanneensa, se voi johtaa johonkin hyvään, toteaa Loiri.

Toimittaja kertoo pohtineensa egoa pienen lapsen näköisenä hahmona, jolla on omat kommervenkkinsä. Loiri nyökkää.

- Se on se vaara. Ego esiintyy pienenä lapsena ja hallitsee sua kuitenkin. Sehän meitä ohjaa ja houkuttelee.

Hän miettii hetken, miltä ego voisi näyttää, jos sitä pitäisi kuvailla ihmismielelle.

- Se on varmaan kuin peiliin katsoisi. En näe sitä olentona, se on enemmän henki.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Näen, jos minulle valehdellaan"

Monet sanovat Veskua näkijäksi. Hän ei kiistä nimitystä. Oppeja Loiri on saanut aikoinaan selvänäkijä Aino Kassiselta, jonka kanssa hän kävi monia keskusteluja, sekä meditoi.

- Näen, jos ihminen valehtelee minulle. Minulle ei voi valehdella, olen siitä ihan varma. Tai sitten minua on kusetettu oikein urakalla, virnistää mies.

- Näen joitakin asioita etukäteen, mutta ei se ole sellaista päivittäistä pohdiskelua. Tunnen ja vaistoan asioita. Tiedän jopa, mikä voi mennä pieleen ja mikä ei. En silti halua mitään selvännäkijän leimaa.

Niinkin on sanottu, että kenellä tahansa on mahdollisuus ottaa intuitionsa voima käyttöön, jos vain haluaa.

- Siinäpä se onkin. Haluavatko ne?

"Unissa voimakkaita opetuskokemuksia"

Varhaislapsuuden kokemukset saattavat olla vaikuttimena sille, että ihmisen herkkyys herää. Onko niin käynyt Veskulla?

- Ei se mennyt ihan niin. Lapsuuteni oli köyhää aikaa sodan jälkeen, rahaa ei ollut paljon. Viikkorahat olemattomia. Mä kävin unielämässä niin voimakkaita kokemuksia, ja sitä kautta mielestäni opin asioita.

Loiri on aikaisemmin kertonut kehosta irtautumiskokemuksistaan, joita hänelle on käynyt spontaanisti monta kertaa.

- Olen saanut muullakin tavalla unissa oppia. Ne itsestä irtautumiset ovat harvinaisia. Olen kokeillut meditoimalla irtautua itsestä, niin se ei koskaan onnistu siten. Vaan lahjana.

Pyhät tekstit -kirjassa mainitaan taiteilijan kyvystä nähdä hämärässä valaistuksessa ihmisten kasvoilla vaihtuvia kasvoja. Joku voisi tulkita sen niin, että Loiri on pystynyt näkemään toisen entisiä elämiä.

(kuva: Mikko Räsänen)

Kourallinen sielunystäviä pitää yksinäisyyden loitolla

Rakkauden syvin olemus näyttäytyy ihmiselle käytännön asioissa ja konkreettisissa tilanteissa. Missä tilanteissa Loiri on kokenut tämän olemuksen olevan lähellä?

- Se on yleensä se, kun huomaa, että toinen pohdiskelee samoja asioita. Saa kontaktin sitä kautta. Niin kuin meillä oli Timon kanssa, kun tapasimme kuusi vuotta sitten. Se oli samantien selvää, että ajattelemme samalla tavalla. Silti meillä on paljon kysymyksiä toisillemme. Paljon epäselviä asioita vielä, sanoo artisti.

- Jokapäiväisiä pieniä asioita. Ne ovat sanoja, tekoja katseita. Ne ovat värähtelyä.

Nykypäivässä yhä useampi ihminen tuntee yksinäisyyttä. Se ei tule siitä, että ei olisi ihmisiä ympärillä, vaan siitä, ettei ole syvempää yhteyttä toisiin ihmisiin.

- Yhteyksiä syntyy ikävä kyllä hyvin harvoin, toteaa Loiri.

- Kun löytää ihmisen, jonka kanssa ei tarvitse lähteä alkujuuria myöten selittämään omaa maailmankuvaansa. Toinen oivaltaa, niin se on jo hieno merkki siitä, että tästä voi jotain syntyä. Minulla on tällaisia ihmisiä korkeintaan kourallinen.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Kyllästynyt olemaan Vesa-Matti Loiri"

Artisti on ollut julkisuuden valokeilassa lähes koko elämänsä ja on yksi Suomen tunnetuimmista ihmisistä. Onko Loirilla koskaan ollut se olo, että hän on todella kyllästynyt olemaan Vesa-Matti Loiri?

- On. Hyvin voimakkaasti pari kertaa, vastaa mies.

- Kun olen asiaa päässyt pohtimaan, on usein tapahtunut jotain, mikä on oikaissut sitä ajatusta. Kyllä näyttelijä tai esiintyjä tai artisti haluaa huomiota osakseen. Jos kukaan ei katso, niin et sä ole silloin mielenkiintoinen. Se usein saattaa aiheuttaa sellaisen harhan, että on jotain vähän enemmän kuin oikeasti on, pohtii Loiri.

Elämä on antanut säännöllisin väliajoin muistutuksia ja opetuksia, joilla taiteilija on palannut itserakkauden tieltä maan pinnalle.

- Niitä kokemuksia on niin paljon. Että on itse havainnut sen, miten typerästi on käyttäytynyt jossain määrätyissä tilanteissa. Miten typerästi on sanonut jollekin ihmiselle. Kun ne huomaa, kannattaa ryhtyä töihin, jotta niitä ei tapahtuisi niin usein, sanoo Loiri.

Hän kertoo antavansa helposti anteeksi itselleen ja myös toisille.

- Onneksi näin on. Osaan pyytää anteeksi itseltäkin, ja nykyisin myös toisilta, hymyilee artisti.

(kuva: Mikko Räsänen)

Mikä on elämän tarkoitus, Vesku?

Filosofinen pohdinta tuntuu olevan Loirin ydinolemuksessa. Häneltä, jos keneltä, voi kysyä elämän tarkoitusta.

- Me olemme kaikki samaa minää. Kaikki. Ja me joko kasvetaan tai jatketaan samanlaisina tonttuina elämää eteenpäin. Onko sillä mitään tarkoitusta, niin en tiedä. Tuossa on sellainen laulu kuin "teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne". Se on hieno teksti. Lasten kasvattaminen on vaikeimpia tehtäviä, mitä on, toteaa mies.

Aino Kassiselta Vesku sai salattua tietoa, jonka avulla hän on voinut kehittää itseään elämänsä varrella ja ottaa ehkä pehmeämmin vaikeat tilanteet vastaan. Onko hän koskaan ajatellut siirtää tietoaan eteenpäin?

- Ehdottomasti. Se on velvollisuus. Olen opettanut niitä asioita sellaisille ihmisille, jotka ovat mielestäni valmiita kuuntelemaan niitä. On turhaa jauhaa paskaa ihmisille, jotka eivät ymmärrä yhtään mistä on kysymys.

Ei siis helmiä sioille, keskustelussa todetaan.

- Esimerkiksi  - vaikka kyllä sioilla pitäisi vähän enemmän helmiä olla, sanoo Vesku, ja virnistää.

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Vesa-Matti Loiri puhuu kirjassaan egosta: "Moni pahantekijä luulee tekevänsä hyvää"

Lue myös: Vesa-Matti Loiri arvostaa yksinäisyyttä: "Kun olen ihmisten keskellä, osaan näytellä viihtyväni"

Kilpailut

Uusimmat