Kuva: AOP

UMK-komistukset Günther ja D'Sanz: "Suomalaiset naiset ovat vahvoja ja seksikkäitä"

24.11.2016 14:28 - Anna Hopi

Uuden Musiikin Kilpailussa nähdään pilke silmäkulmassa laulava kaksikko, joka ihailee suomalaisnaisten kauneutta.

Ruotsalainen laulaja Günther ja espanjalainen Daniel Sanz, eli D'Sanz, ovat omien sanojensa mukaan rakkauden lähettiläitä. Heidän UMK-kilpailukappaleensa Love Yourself kertoo kirjaimellisesti itsensä rakastamisesta ja koskettelemisesta. Miehet luonnehtivat yhteistyötään ylisanoilla.

- Se oli kohtaloa, olemme kuin musta ja valkoinen ja yin ja yang, fiilistelevät miehet.

Günther etsi kappaleeseen sopivaa vokalistia, ja ehdokkaita oli monia, mutta hän valitsi minut, sanoo D'Sanz.

- Halusin kirjoittaa kappaleen, joka voittaa Euroviisut Suomelle. Halusin valita Suomen parhaan äänen, ja tottakai otin Danieliin yhteyttä, tokaisee viiksekäs Günther tyytyväisesti hymyillen.

UMK-tähdet ovat innoissaan kappaleestaan, ja lupaavat sen räjäyttävän potijn.

- Siinä on paljon rakkautta, rakasta itseäsi, he virnuilevat.

"Suomalaisten tuki on tärkeää"

The Voice of Finland -kilpailusta suomalaisten tietoisuuteen ponnahtanut D'Sanz kokee TV-seikkailusta jääneen vain hyviä muistoja. Hän kertoo, että on oppinut suosionsa myötä rakastamaan Suomea ja suomalaisia vain enemmän.

- On ihanaa, kun ihmiset tulevat juttelemaan toreilla ja kadulla, sanoo mies.

- On tärkeää saada tukea suomalaisilta, se on upeaa.

Ding Dong Song ja Teeny Weeny String Bikini -kappaleistaan tuttu Günther tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa, mutta sanoo elävänsä vahvasti tässä hetkessä.

- En ole mikään Justin Bieber, mutta haluan olla uuden musiikin tekemisessä sataprosenttisesti läsnä ja täysillä mukana, sanoo tähti.

"Naiset ovat seksikkäitä Suomessa"

Miehet toivovat saavansa UMK-kisassa naisten ääniä. Heillä on myös oma näkökulmansa siihen, mikä miellyttää suomalaista naista ja miten hänet voi voittaa puolelleen.

- On pakko sanoa, että shamppanja, rakkaus, seksi ja kunnioitus toimii aina, se on mottoni. Ne ovat kaiken avaimia, muistuttaa Günther.

- On tärkeää oppia tuntemaan naisen kunnolla. On kuunneltava hänen unelmiaan, ja katsottava, sopivatko ne yhteen omiesi kanssa. Jos välillenne syntyy kemiaa, voitte luoda jotain hienoa yhdessä, sanoo D'Sanz.

Miehet kertovat ihailevansa suomineitoja.

- He ovat kauniita ja rakastan heidän silmiään. Heillä on unelmia laajentaa juttujaan ja matkustaa maailmalla. Rakastan ihmisiä, joilla on avoin mieli, sanoo D'Sanz.

- Olette vahvoja ja seksikkäitä, silmissä pitää olla jotain spesiaalia. Se herättää kiinnostuksen, toteaa Günther kulmiaan kohotellen.

Kuuntele kappale Love Yourself alta.

Lue myös: Günther hurmasi naiset viiksillään ja miehet seksikkäillä taustatanssijoillaan - katso

Kilpailut

Uusimmat