Kuva: AOP

Pertti Kurikan Nimipäivät jättää jäähyväiset: "Välillä ollaan itketty, mutta itkeä voi ilostakin"

22.12.2016 14:50 - Rea Tallgren

Legendaarinen punk-bändi tunnetaan myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Pertti Kurikan Nimipäivät on kulkenut pitkän tien. Punk-yhtye on muun muassa tähdittänyt omaa dokumenttiaan ja edustanut Suomea Euroviisuissa Wienissä vuonna 2014. 

Yhtye pistää pillit pussiin ensi viikolla. Jäähyväiskeikka järjestetään Helsingissä On The Rockissa. 

"Täytän 60 vuotta. Haluan kiittää teidän puolestanne tästä vuodesta kaksikymmentätuhattakuusitoista. Tämä bändihomma on ollut kauhean kivaa. Välillä ollaan riidelty, itketty ja iloittu. Iloisistakin asioista voi itkeä. Kiitän kaikesta ihanasta mitä on tämänkin vuoden aikana tapahtunut", Pertti Kurikka sanoo faneille. 

"Keikoilla olemme käyneet siellä sun täällä. Vaikka lopetan kitaran soiton, haluan jatkaa DJ-hommia sekä Kalevi Helvettiä. Ties vaikka Kalevi Helvetti kävisi Tampereella ensi vuonna. Posetiivin soittamisenkin jätän nyt tähän. En jaksa enää veivata", Kurikka tunnustaa. 

Kari Aalto on yhtyeen solisti. (kuva: AOP)

Toni Välimäki soittaa yhtyeessä rumpuja. (kuva: AOP)

Basisti Sami Helle. (kuva: AOP)

Kitaristi Pertti Kurikka. (kuva: AOP)

Pertti Kurikan Nimipäivät - Pertti 60v, yhtyeen viimeinen keikka

PKN + yllätysvieraat, Seksihullut, Problems? ja DJ:t Räkä Bergman ja Paskalex.

MA 26.12.2016 On The Rocks, Helsinki Liput: 0,60€ (vain ovelta)

Kilpailut

Uusimmat