Kuva: YouTube

22 vuotta sitten tällä viikolla: Corona ja Basic Element julkaisivat jättihittinsä - muistatko yhä?

15.03.2017 00:49 - Mikko Räsänen

Maaliskuussa 1995 julkaistiin dance-kappaleita, jotka soivat yhä säännöllisesti radiossa.

Suomen suosituimman ysäriohjelman, Radio Novan Retroperjantain, viikon valokeilaan on nostettu kaksi kappaletta, joiden ilmestymisestä tulee tällä viikolla kuluneeksi 22 vuotta. Ensimmäinen kappale on Basic Elementin Fiddle, joka ilmestyi 16.3.1995 eli se viettää vuosipäiväänsä huomenna. 

- Fiddlehän taisi olla toinen single Basic Elementin läpimurtolevyltä The Ultimate Ride. Ykkössinkku The Ride oli bändin uran isoin hitti, mutta kyllä perästä tullut Fiddlekin nousi listoilla korkealle ja soi tanssilattioilla ympäri Suomen. Tuon albumin hyvyydestä kertoo se, että vielä kolmossinkku This Must Be a Dream oli myös hitti ja sitäkin tulee yhä soitettua, Retroperjantain juontaja Oku Luukkainen muistelee.

Toinen tämän viikon vuosipäiväkappale on Coronan Baby Baby. Sen tarina on hieman erikoinen, sillä italialainen Corona julkaisi ensisinglensä The Rhythm of the Night vuonna 1993. Vaikka kappaleesta tuli hitti ympäri Eurooppaa, ei jatkoa hittikappaleelle kuulunut. Vasta vuonna 1995 saatiin pihalle esikoisalbumi ja sekä single Baby Baby.

- Baby Baby on kyllä todellinen Retroperjantai-klassikko. Sitä ei ole oikein missään vaiheessa voinut jättää yhtään pidemmälle tauolle soitosta, koska aina löytyy joku soittaja, joka haluaa kuulla sen. Se ei haittaa, kappalehan on ysäriä parhaimmillaan, Luukkainen fiilistelee.

Baby Baby -single julkaistiin 17.3.1995, eli se täyttää vuosia perjantaina. Kun samana iltana on Retroperjantai-lähetys, niin tuleeko Oku julistamaan hitin synttäreitä soittamalla sen?

- Voi tosiaan olla, että tällä viikolla olisi perusteltu syy laittaa kappale soittoon jo ennen kuin kukaan ehtii toivoa sitä, Luukkainen kertoo naureskellen. 

Kuuntele tällä viikolla 22 vuotta täyttävät kappaleet alta.

Lue lisää ysäriuutisia osoitteesta www.retroperjantai.fi.

Retroperjantain 40 000 hengen ysäriyhteisöön voi liittyä täällä

Lue myös: La Bouche saapuu Suomeen - esiintyy Retroristeilyllä

Lue myös: Raptori tekee comebackin! Neljä erikoiskeikkaa ensi vuonna

Radio Nova ja Voice.fi kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat