Kuva: AOP

Van Halen -leirissä tapahtuu - Sammy Hagar valmis comebackiin

17.05.2017 17:43 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Sammy Hagar vihjaa Van Halenin superkokoonpanosta, jossa hän ja David Lee Roth jakaisivat laulajan tehtävät.

Van Halen -yhtyeen entinen solisti, Sammy Hagar, 69, antaa tuoreessa haastattelussa ymmärtää, että hän on valmis hautaamaan sotakirveet Van Halen -veljesten, Eddien ja Alexin kanssa. Hän myös toivoo, että tunne on molemminpuolinen.

- Saa nähdä mitä tulee tapahtumaan. En oikein ole ymmärtänyt heitä pitkään aikaan. Lähtisin hommaan mukaan tietenkin vain siinä tapauksessa, että Michael Anthony ja David Lee Roth ottavat myös osaa, hän kertoo.

Hagarin mukaan homma onnistuisi, sillä jokainen hoitaisi oman tonttinsa.

- Antaisin Daven laulaa omat laulunsa, minä hoitaisin omani, hän kertoo.

- Siitä tulisi ihan huikea show. Se tulisi olemaan todella hauskaa.

Nyt jääkin enää nähtäväksi, toteutuuko kyseinen ihme. Hager on oman sanansa sanonut, nyt pallo on Eddiellä ja Alexilla.

- En halua sitä, että yhtäkkiä huomaan olevani esimerkiksi sairas ja tajuan, että elämässäni on edelleen "vihollisia". Sitä ei halua mukanaan hautaan, Hager toteaa.

Van Halenin ja Hagarin tiet erkanivat vuonna 1996. Syynä olivat erimielisyydet kitaristi Eddie Van Halenin kanssa. Riidat saatiin sovittua myöhemmin, ja Hager palasi yhtyeeseen vuonna 2004 eroten jälleen vuonna 2006.

Lähde: Society Of Rock

Kilpailut

Uusimmat