Kaikki artikkelit

Gene Simmons oli aloittanut huhut vuonna 2014 julkaistussa haastattelussa.
Simmons kustansi aikoinaan Van Halenille demonauhan.
Fanisivuston levittämien huhujen mukaan Wolfgang Van Halen korvaisi hiljattain kuolleen isänsä Van Halenin kitaristina. Wolfgang tyrmäsi huhut kovasanaisesti Twitterissä.
Eddie Van Halenilla oli kuuluisaa sooloa suurempi rooli Michael Jacksonin jättihitin synnyssä.
Eddie Van Halen perusti legendaarisen Van Halen -yhtyeen veljensä kanssa 1970-luvulla.
Van Halenin huhuttu stadionkiertue ei taida toteutua.
Huhut olivat saaneet liikeensä siitä, kun laulaja David Lee Roth oli väläytellyt asiaa haastattelussa.
Tamperelainen Atte Leppänen perusti Facebookiin ryhmän, joka tarjoaa hauskan vaihtoehdon virallisille ratikan värivaihtoehdoille.
Sammy Hagar vihjaa Van Halenin superkokoonpanosta, jossa hän ja David Lee Roth jakaisivat laulajan tehtävät.
Van Halen –yhtyeen keulamiehenä alkujaan tutuksi tullut David Lee Roth ei ujostellut paljastaa todellisia tunteitaan eurodance-artisti E-Typea kohtaan.
Van Halen –yhtyeen riveissä kuohuu, kertoo Rolling Stone –lehti.
Keskiviikkona uuden A Different Kind of Truth –levyn julkaisseen Van Halen –laulaja David Lee Rothin seksuaalinen suuntautuminen on nostattanut keskustelua.
Ex-Van Halen –vokalisti Sammy Hagar suhtautuu penseästi entisen bändikavereidensa paluuseen alkuperäisen laulaja David Lee Rothin johdolla.
Van Halen -rokkarista on nyt tullut kitarasankari hieman eri tavalla.
Uuden levyn julkaisuun valmistautuva Van Halen julkisti tänään uuden Tattoo-kappaleensa musiikkivideon.
Van Halen -yhtyeen edellisestä laulaja David Lee Rothin kanssa tekemästä levystä on ehtinyt vierähtää 27 vuotta. Nyt bändi on solminut levytyssopimuksen Interscope-yhtiön kanssa, minkä tiimoilta kokoonpanolta on vihdoin luvassa uutta musiikkia.