Kuva: AOP

Ultra Bran comeback on Vuoden Rockteko: "Oman sukupolvensa tulkki"

09.11.2017 21:05 - Anna Hopi

Ultra Bran -yhtye palasi tänä vuonna keikkalavoille ensimmäistä kertaa 10 vuoteen.

Ultra Bra teki kesällä kolmen festivaalin kiertueen, ja esiintyi Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa. Bändi julkisti elokuun lopussa myös Helsingin Hartwall Areenan keikan 15. joulukuuta. Keikka myytiin nopeasti loppuun, minkä jälkeen yhtye julkisti kaksi muuta keikkapäivämäärää Hartwall Areenalle joulukuulle.

Ultra Bra on kokonaisen sukupolven ääni - 90-luvun lapsille bändin musiikki edustaa kyseistä ajankuvaa ja tuo muistoja mieleen. Fanit ovat kasvaneet aikuisiksi mutta nerokkaat sävelkulut ja älykkäät sanoitukset koskettavat yhä, ikäpolvesta riippumatta. Yhtyeen comeback otettiin vastaan lämpimästi ja on Eläköön Suomirock! -gaalan tuomariston mukaan Vuoden Rockteko.

Terhi Kokkonen on yksi Ultra Bran naissolisteista. (kuva: AOP)

 Ultra Bran kovimpiin hitteihin lukeutuvat kappaleet Minä suojelen sinua kaikelta, Tyttöjen välisestä ystävyydestä, Sinä lähdit pois ja esimerkiksi Kirjoituksia.

Kuuntele kappaleita alta.

Lue myös: Pekka Pouta intoutui laulamaan Ultra Bran -hittibiisiä - katso video

Kilpailut

Uusimmat