Kuva: Senja Rapila

Suomirock-legenda Pate Mustajärvi menestyksen hinnasta: "Mustia päiviä ja vaikeita vuosia on ollut"

09.11.2017 22:14 - Anna Hopi

Laulaja Pate Mustajärvi tiesi jo lapsena, että hänestä tulee rocktähti. Tie on vienyt hänet menestykseen, mutta hän on myös maksanut siitä kovan hinnan.

Laulaja Pate Mustajärven, 60, luotsaama Popeda-yhtye palkittiin tänään Eläköön Suomirock! -gaalassa tehdystä elämäntyöstä. Työvuosia Ikurin turbiinille onkin ehtinyt kerääntyä 40 vuotta.

- Kai sitä on tullut tehtyä jotain sellaista, että minut on huomattu. Vaikea itse sanoa. Kyllä tässä liikutus herää. En tiedä onko sellaisia ihmisiä, jotka ylenkatsovat palkintoja. Olen todella otettu tästä, että saimme tunnustusta, hän sanoo Suomirockin haastattelussa.

Kuluneisiin vuosiin mahtuu Mustajärven mielestä monta huippukohtaan. Yksi niistä oli silloin, kun Patella oli ensi kertaa oman bändin single kädessä.

- Silloin tiesin ensi kertaa, että tätä tulen tässä elämässä tekemään, hän sanoo.

- Sekin, kun kuulimme ensi kertaa, että oma biisi soi radiossa. Siihen aikaan radio oli velä kova juttu!

Tiesikö Mustajärvi aina, että hänestä tulee rokkari?

- Tietyt asiat viittasivat siihen. Olen sen ajan jätkiä, että piti käydä koulut, armeija ja tehdä töitä, mutta koko ajan takaraivossa oli se ajatus, että pian olen vapaa. Tähtäsin koko ajan rokkarin työhön - välillä tiedostaen, välillä tiedostamattomasti. Ei minulla ollut mitään muuta vaihtoehtoa, hän tunnustaa.

Kuluneisiin vuosiin mahtuu Mustajärven mielestä monta huippukohtaa. (kuva: Senja Rapila)

"Keikoille mennään vaikka pää kainalossa"

Popeda-legenda sanoo tienneensä jo lapsena unelma-ammattinsa.

- Tietyt asiat viittasivat siihen, että minusta tulee rock-laulaja. Olen sen ajan jätkiä, että piti käydä koulut, armeija ja tehdä töitä, mutta koko ajan takaraivossa oli se ajatus, että pian olen vapaa. Tähtäsin koko ajan rokkarin työhön - välillä tiedostaen, välillä tiedostamattomasti. Ei minulla ollut mitään muuta vaihtoehtoa, hän tunnustaa.

(kuva: Mikko Räsänen)

Duunariperheen vesana Mustajärvi on lähtenyt rock-tähden ammattiin tiukalla asenteella.

- Oli sitten häät taikka hautajaiset, niin Popeda on keikalla, hän lataa.

- Jos itsellä on pää kainalossa, niin sitten se on, ja kai se sitten pikkuhiljaa nousee hartioiden väliin. Mitä tunnen aikalaisia näyttelijöitä, niin ei heistäkään kukaan pikkurempasta jätä iltaa väliin. Kyllä täytyy olla todella kipeä, että peruu keikkoja. Yhden käden sormilla voi laskea ne kerrat, kun on keikkoja tarvinnut peruuttaa. Suurin osa niistäkin on ollut ihan omaa syytä, hän nauraa.

"Uskoin olevani 24 h vuorokaudessa rock-ikoni"

Mustajärvi on kohdannut Popedan rinnalla myös vaikeita vuosia, jolloin hän on miettinyt, että rokkitähden ura kannattaisi ehkä laittaa pakettiin.

- Olen miettinyt useasti lopettamista. Mustia päiviä ja vaikeita vuosia on ollut. Niin varmasti jokaisella ihmisellä. En usko, että joku taksikuskikaan lähtee intoa piukassa töihin, tai hitsari Lokomolle. Välillä on sellaisia hetkiä, mutta kun kerran teet tätä työtä, noista fiiliksistä pitää rämpiä ylös, hän sanoo.

- Jossain vaiheessa loin itselleni eräänlaisen roolin, ja olin sen vanki. Uskoin jo itsekin olevani 24 tuntia vuorokaudella rock-ikoni. Sellainen karisee luonnostaan pikkuhiljaa. Huomasin jo nuorena, että elämässä on muutakin kuin se, että olet lavalla. On hyväkin, että myöhemmin yöelämässä käynti tasaantuu. Huomaat, että ne muut ihmiset alkavat painaa vaakakupissa enemmän, jotka eivät ole tämän alan kanssa missään tekemisissä.

(kuva: Senja Rapila)

Nykyään Pate Mustajärvi saa voimaa läheisistään ja ystävistään. Popedan jäsenet ovat tällä erää tähdelle enemmän "todella hyviä työkavereita" kuin perheenjäseniä. Jako auttaa tekemään rajaa työelämän ja yksityiselämän välillä.

- Ihminen, joka tekee tavallista duunia, ajattelee varmasti, että työni on jatkuvaa biletystä. Sitä se olikin, mutta ajat ovat myös muuttuneet.

Mitä pitkä ura on opettanut Mustajärvelle?

- Olenkohan oppinut mitään, hän nauraa.

- Jotkut sanovat, että olen vähän oppinut laulamaan. Toivottavasti! Kyllähän elämä tietenkin opettaa, ettei kannata ajaa huomaamattaan itseään piippuun. Joskus menin ihan äärirajoilla mielipuolisella uholla. Nyt uskon, että osaan jo hengähtää, hän päättää haastattelun.

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Rock-legendat Pate Mustajärvi ja Olli Lindholm nimeävät vahvuutensa: Uskallamme olla naurettavia

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat