Kuva: Mikko Räsänen

Areenakeikoilla häikäissyt Juha Tapio: "Olisi upeaa soittaa oma keikka stadionilla"

24.11.2017 19:45 - Iiro Myllymäki

Juha Tapio lupaa tehdä isoja areenakeikkoja vielä tulevaisuudessa.

Juha Tapio, 43, on liki 20-vuotisen levyttävän muusikon uransa aikana nähnyt keikkapaikkoja laidasta laitaan. Suosion kasvamisesta ja vakiintumisesta kertovat viime vuosien näyttävät jäähalli- ja areenakeikat. Mies esiintyi Helsingin Jäähallissa marraskuussa vuonna 2014, ja Hartwall Arenan hän veti täyteen joulukuussa 2016. Pääkaupunkiseudun areenoilla esiintymisen hattutempun täydensi viime viikon lauantain esiintyminen Espoon Metro Areenalla. Kyseessä oli miehen ainoa tämän syksyn keikka.

Juha Tapio vakuuttaa Voice.fi:n haastattelussa, että mitään varsinaista tavoitetta hänellä ei ollut pääkaupunkiseudun kolmen ison areenan valloittamisesta. Hän vain tajusi, että hänen suosionsa mahdollistaa tällaisten keikkojen toteuttamisen ja tarttui innolla haasteeseen.

- Lupaan, ettei tämä ollut viimeinen areenakeikkani. Mitään suunnitelmia ei nyt kuitenkaan ole sen suhteen. Tällaisten keikkojen tekeminen on tosi hauskaa. Suomessa areenakeikkoja ei voi tehdä ympäri vuoden normaalikeikkoina, joten ne ovat hyvin erityisiä. Sen aistii yleisöstäkin, että näissä keikoissa on erityinen lataus, Juha Tapio kertoo.

Areenakeikkojen lisäksi viime vuosina kotimaisia isoja nimiä on nähty myös stadionkokoluokan konserteissa. Eppu Normaali ja Nightwish ovat konsertoineet Tampereella Ratinan stadionilla, kun taas Cheek ja Jari Sillanpää ovat onnistuneet täyttämään Helsingin Olympiastadionin, Cheek jopa kahdella keikalla. Mitkä ovat Juha Tapion mietteet mahdollisesta stadionkeikasta?

- Olisihan se totta kai aivan upeaa soittaa oma keikka Olympiastadionilla, mutta en tiedä, olisiko minulla siihen rahkeita. Ei se mikään unelma ole minulle ollut. En tee lauluja siksi, että saisin soittaa niitä Olympiastadionilla, Tapio kertoo.

(kuva: Mikko Räsänen)

Uusi albumi ensi vuonna

Ensi vuonna Juha Tapio juhlistaa 20-vuotista uraansa levyttävänä artistina. Juhlavuoteen kuuluu muun muassa hänen kappaleidensa pohjalta tehty musikaalikomedia, jota esitetään ensi kesänä Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa. Voit lukea esityksestä lisää tästä jutusta. Juha Tapio kertoo Voice.fi:lle, että ensi vuonna on tarkoitus saada uusi albumi ulos ja että juhlavuosi kuluu pitkälti keikkojen merkeissä. Viikon päästä julkistetaan miehen konserttikiertueen päivämäärät, ja tämä kiertue alkaa huhtikuussa. Kesällä on luvassa niin paljon keikkoja, että Juha Tapio uumoilee sen olevan hänen koko uransa kiireisin keikkakesä.

Kun Juha Tapio miettii kulunutta 20 vuotta, ensimmäisenä hänen mieleensä nousee kiitollisuus.

- Tämä on edelleen siisteintä, mitä voin keksiä tekeväni. Se, että voin synnyttää omia laulujani, esittää niitä ja että yleisö ottaa ne niin avosylin vastaan. Kun ekaa levyä tehtiin 20 vuotta sitten, pikkupojan unelmani omasta levystä toteutui. Jos tämän jälkeen musiikkiurallani ei olisi tapahtunut mitään ja olisin mennyt muille urille, olisin tänäkin päivänä onnellinen siitä, että sain tehtyä sen levyn. Oman levyn tekeminen on oikeastaan ollut ainoa haaveeni musiikin suhteen.

Lue myös: Juha Tapio on vuoden 2016 soitetuin artisti

Lue myös: Juha Tapio avautuu keikkailusta: "Kesäduunimme on melko järjenköyhää touhua"

Kilpailut

Uusimmat