Kuva: Getty Images

Janet Jacksonilta ensimmäinen musiikkivideo kolmeen vuoteen - katso

19.08.2018 14:15 - Rea Tallgren / rea.tallgren@bauermedia.fi

52-vuotias kaunotar nähdään videolla elämänsä vedossa.

Janet Jacksonin edellisen albumin julkaisusta on kulunut kolme vuotta. Jackson julkaisi Unbreakable-albumin vuonna 2015. Kyseessä oli palkitun laulajan 11. studioalbumi.

Viime vuosien aikana 52-vuotias nainen on muun muassa synnyttänyt esikoisensa ja keskittynytkin moniin muihin asioihin musiikintekemisen lisäksi. Nyt, kun hänen poikansa Eissa Al Mana on jo lähemmäs kaksivuotias, Jackson on palannut musiikin pariin. 

Naiselta onkin nyt ilmestynyt musiikkia sekä ensimmäinen musiikkivideo kolmeen vuoteen. Made for Now -nimisen kappaleen toisena tähtenä kuullaan Daddy Yankeeta, jonka kanssa Jackson kuvattiin singlen julkistusbileissä (kuva yläpuolella).  

Värikkäällä videolla popin supertähti Jackson nähdään elämänsä kunnossa. Vauhdikkaalla videolla nähdään myös New Yorkin kadut valtaavia tanssijoita, jotka oli lennätetty kuvauksiin muun muassa Ghanasta ja Nigeriasta.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat