Kuva: Handout

Kaija Koo valtaa jälleen Hartwall Arenan omalla keikallaan! "Minulla on yllättäviä suunnitelmia"

27.08.2018 09:00 - Iiro Myllymäki

Kaija Koon Superkonsertti nähdään Hartwall Arenalla 30. marraskuuta.

Vuosikymmenestä toiseen suurta suosiota nauttiva laulaja Kaija Koo, 55, valtaa Hartwall Arenan perjantaina 30. marraskuuta. Superkonsertti-nimellä kulkeva show on jatkoa naisen aiemmille areenakeikoille vuosilta 2014 ja 2015. Konsertissa kuullaan sekä kaikkien tuntemia klassikkokappaleita että yllättävämpiäkin valintoja naisen pitkän uran varrelta.

- Jäi järisyttävän hienot fiilikset edellisistä Arena-konserteistani. Laulan elämästä ja rakkaudesta niin kauan kuin henki kulkee, lavalla annan aina kaikkeni. Nyt tuntui oikealta hetkeltä palata takaisin Hartsulle ja viedä Superkonserttini uudelle tasolle. Minulla on ainutkertaisia ja yllättäviä suunnitelmia, jotka aion toteuttaa. Mahtavaa kokea tämä taas yhdessä. Lauletaan ihan hulluna koko talo nurin! Kaija Koo sanoo tiedotteessa.

Kaija Koon saavutukset musiikkimaailmassa ovat omaa luokkaansa. Hän on myynyt yli puoli miljoonaa albumia, voittanut ainoana laulajana vuoden naissolistin Emma-palkinnon kolme kertaa ja ollut mukana kahdesti supersuositussa Vain elämää -ohjelmassa. Naisen keikoilla ikäjakauma on suuri, sillä naisen musiikki onnistuu puhuttelemaan sekä nuoria että vanhempiakin kuulijoita.

Edellisen kerran Kaija Koo julkaisi uutta musiikkia kesäkuussa. Tuolloin julkaistiin kappale Paa mut cooleriin, jolla vierailee Reino Nordin. Lisää uutta musiikkia on luvassa syksyn aikana.

Liput Superkonserttiin tulevat myyntiin maanantaina 3.9. kello 16.00 osoitteessa www.ticketmaster.fi/kaijakoo.

Lue myös: Kaija Koo yhteistyöstä Reino Nordinin kanssa: "Parikseni ei sovi mikään köykäisensarjan mies"

Kilpailut

Uusimmat