Kuva: Lauri Kujanpää

Klamydian Vesku Jokinen rentoutuu tekemällä puutöitä: "Väsäsin puusta korutelineen"

28.09.2018 21:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Klamydian uusi albumi, Kielletty Aikuisilta julkaistiin tänään.

30 vuotta eikä suotta. Suomalaisen punkin legenda Klamydia julkaisee tänään 28. syyskuuta uuden albumin Kielletty Aikuisilta sekä lähtee 30-vuotiaan uransa kunniaksi kiertämään rakasta kotimaatamme. Tuplalevyn julkaiseminen on nykyään harvinainen näky ja tämän yhtyeen solisti Vesku Jokinenkin tiedostaa.

- Me ollaan muutenkin hyvin epätrendikäs bändi, niin sehän on nykypäivänä hyvin epätrendikästa julkaista tupla-cd. Me ollaan aikuisia vastarannankiisejä ja niin tässäkin suhteessa. Mä en osaa semmoista, että tehdään biisi kerran kolmessa kuukaudessa. Mä olen aina tehnyt albumeita ja tulen aina tekemään, Jokinen kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Yhtye on jaksanut raataa ja takonut suomalaisia keikkalavoja kolmenkymmenen vuoden ajan. Vesku kertoo, miten pitkä ura mahdollistetaan.

- Se on taas tämä vanha pohjalainen sanonta, että kun hakkaa aikansa päätä seinään, se menee jossain vaiheessa sen läpi. Rakkaudesta lajiin tätä ollaan aina tehty ja tehdään edelleenkin. Mä tykkään tästä musiikista ja meillä on helvetin hyvä yhteishenki. Porukkaakin tulee joka paikkaan meitä kattelemaan niin tämähän on ihan unelmaa, Jokinen sanoo.

Jokinen myös aikoo tehdä biisejä hamaan loppuun asti. 

- Kyllä mä voin oikeestaan tältä istumalla sanoa, että meikä lähtee saappaat jalassa. Tämä on mun juttu. Toki, jos yhtäkkiä terveys pettää, niin silloin ei enää hirveästi keikkoja tehdä. Klamydian biisejä tulen tekemään hautaan asti. Mulla on tarve tehdä.

Alkoholia keikoilla ei kuitenkaan kulu enää samalla tavalla kuin ennen.

- Sanotaanko nyt näin, että ennen keikkaa ei enää hirveästi alkoholia kulu, koska ikää on sen verran, että päätettiin lopettaa se kokopäiväjuominen, jota oli hyvin kauan ilmassa. Muutama shotti saattaa mennä ennen keikkaa ja vedon jälkeen tie on vapaa, jos juhlia haluaa. Pitää kuitenkin muistaa, että ihmiset maksavat kalliin keikkalipun ja ne tulevat katsomaan bändiä, niin ensiksi täytyy tehdä ihmisille hyvä keikka ja sitten rällätään, Jokinen muistuttaa.

Kun musiikkia tekee työkseen, haluaa mieltä rentouttaa välillä muillakin asioilla. Vesku Jokinen on löytänyt musiikin vastapainoksi hieman punkkarille epätyylisen asian - puutyöt. 

- Vanhemmiten varsinkin olen huomannut, että jos ei liiku, niin ei jaksa tehdä keikoilla mitään. Liikuntaa pitää kehon ja pään kunnossa. Sitten mä tykkään veneillä ja mä tykkään tehdä puutöitä.

- Varsinkin puutyöt ovat hyvää vastapainoa tuolle keikkabussissa istumiselle. Eihän se ole kovin punk-uskottavaa, että juuri rakensin esimerkiksi puusta korutelineen. Olen myös rakentanut pojalleni muun muassa lentokoneita ja helikopterin. Sitten kaikenlaisia leikkimökkejä, hyllyjä ja kirstuja on tullut väsättyä. Mä tykkään tehdä puusta, koska se rentouttaa päätä kummasti.

30-vuotiskiertueen keikkapäivämäärät löydät Klamydian kotisivuilta.

Lue myös: Klamydia-solisti Vesku Jokinen hauskuuttaa kuvallaan - ei perinteisin julkaisu punkkarilta

Kilpailut

Uusimmat