Kuva: All Over Press

Axl Rosella ja David Bowiella oli 80-luvulla riitaa naisesta - Jagger ja Clapton puhuttelivat Rosea

28.01.2019 16:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Jagger ja Clapton muun muassa sanoivat Roselle, että kun Bowie vetäisee tumut, hänestä tulee oikea "Bromleyn paholainen".

Guns 'N Roses -keulakuvalla Axl Rosella sekä edesmenneellä David Bowiella kerrotaan olleen hieman sanaharkkaa kultaisella 80-luvulla. Dangerous Minds -niminen verkkosivu on nostanut asian esille ja selittänyt, kuinka myös Mick Jagger sekä Eric Clapton osallistuivat tapahtumaan.

Kaikki oli saanut alkunsa legendaarisen Cathouse-klubin tiloista. Rose oli lavalta käsin haukkunut Bowieta, sillä Bowie oli kuulemma yrittänyt iskeä Rosen tyttöystävää. Kaksikko oli myöhemmin tavannut ja tilanne oli pahentunut jopa nyrkkitappeluksi asti. Lopulta raivopäinen Rose oli jahdannut Bowieta ja huutanut tälle "Tapan sinut, Tin man!"

Kaksikko oli hieman myöhemmin tavannut kahden kesken ja saanut sovittua riidan.

Pieneen riitaan liittyy myös kaksi muuta legendaa. Rose oli ollut tekemässä soundcheckia, kun Guns 'N Roses oli The Rolling Stonesin lämmittelijänä, ja hänen eteensä olivat saapuneet Mick Jagger sekä Eric Clapton. Kaksikko oli udellut Roselta, että mitä tilanteessa oli oikein tapahtunut, ja lopulta innostuneet kertomaan Bowiesta erilaisia yksityiskohtia. He muun muassa sanoivat Roselle, että kun Bowie vetäisee tumut, hänestä tulee oikea "Bromleyn paholainen", viitaten asuinalueeseen, jossa Bowie vietti nuoruutensa.

- Siinä he kertoivat minulle kaikenlaista sekalaista tavaraa Bowiesta. Se oli aika hauskaa, Rose on kertonut tilanteesta.

Lue myös: Axl Rose hehkuttaa ystäväänsä Kimi Räikköstä: "Meillä on aina hauskaa yhdessä"

Lue myös: Mitä David Bowie teki sinun iässäsi? Hämmentävä sivusto kertoo

Lue myös: Huikea rock-paljastus: Queenin ja David Bowien salaiset äänitykset 36 vuoden takaa

Lähde: Dangerous Minds

Kilpailut

Uusimmat