Kuva: AOP

Bohemian Rhapsody kannatti - Queen on rikkaampi kuin kuningatar

09.05.2019 10:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Bohemian Rhapsody voitti useita Oscar-palkintoja.

Queen-yhtyeestä kertova Bohemian Rhapsody -elokuva oli yksi viime vuoden katsotuimpia elokuvia ja teki maailmanlaajuisesti noin 900 miljoonan dollarin, eli yli 800 miljoonan euron lipputulot.

Kyseinen leffa on näkynyt myös Queen-jäsenten Brian Mayn, Roger Taylorin ja John Deaconin varallisuudessa. The Sunday Times -lehti raportoi, että kolmikko istuu tällä hetkellä 445 miljoonan punnan omaisuuden päällä, joka meinaa noin 518 miljoonaa euroa. Lehden mukaan jokainen jäsen tienaa vuodessa kymmeniä miljoonia henkilökohtaisesti.

The Sunday Times myös vertaa Queen-yhtyeen omaisuutta kuningatar Elisabet II:n varallisuuteen. Lehti kertoo, että kuningattarella olisi 370 miljoonan punnan, eli noin 430 miljoonan euron omaisuus.

Bohemian Rhapsody julkaistiin viime vuoden lokakuussa ja se voitti useita Oscar-palkintoja. Queen-yhtyeen levyjä on taas myyty historian aikana arviolta 170-300 miljoonaa kappaletta.

Lue myös: Queen-yhtyeestä julkaistaan dokumentti - keskittyy bändin myöhempiin vaiheisiin

Lue myös: Queen-yhtyeen salatut biisiaarteet - kuuntele 10 kappaletta, joita suuri yleisö ei tunne

Lähde: The Sunday Times

Kilpailut

Uusimmat