Kaikki artikkelit
Asia selviää Mercuryn alkuperäisestä sanoituspaperista.
Musiikki
5 päivää sitten
Kappaletta on kuunneltu nyt Spotifyssa huima määrä.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Elokuva palkittiin neljällä Oscarilla.
Viihde
10 kuukautta sitten
Suomalaiskaksikko teki Bohemian Rhapsodysta täysin uudenlaisen version.
Musiikki
noin vuosi sitten
Roger Taylor uskoo, että Baron Cohen olisi ollut "täysin paska" Freddie Mercuryn roolissa.
Viihde
noin vuosi sitten
Vuonna 2018 ilmestynyt Queen-elokuva Bohemian Rhapsody voitti neljä Oscaria.
Viihde
noin vuosi sitten
Freddie Mercuryn henkilökohtainen assistentti ei halua nähdä ystävänsä kuolemaa valkokankaalla.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Bohemian Rhapsody voitti 4 Oscar-palkintoa.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Bohemian Rhapsody -elokuva oli yksi viime vuoden katsotuimpia elokuvia ja teki maailmanlaajuisesti yli 800 miljoonan euron lipputulot.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Bohemian Rhapsody voitti useita Oscar-palkintoja.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Avettin suorituksen tekee entistä huikeammaksi se, että hän on näkövammainen.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Parodiamusiikkivideoista tunnettu YouTube-kanava on tehnyt oman versionsa Queenin tunnetusta kappaleesta.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Freddie Mercuryn miessuhteisiin ei viitata kiinalaisessa versiossa mitenkään.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Queen-yhtyeen musiikkivideoita ohjannut Rudi Dolezal kertoi Bohemian Rhapsodyn jatko-osasta on keskustelut käynnissä.
Viihde
yli 4 vuotta sitten
Bohemian Rhapsody -elokuva voitti neljä Oscar-palkintoa.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Laulaja Alice Cooper on varma, että hänestä saisi hyvän elokuvan.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten