Kuva: YouTube

Helloween julkaisi live-videon - mukana myös Michael Kiske sekä Kai Hansen

03.08.2019 09:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Helloween julkaisee 4. lokakuuta live-albumin United Alive.

Muutama vuosi sitten Helloween-fanit saivat iloisia uutisia. Yhtye nimittäin päätti alkaa kiertämään niin, että mukaan liittyvät myös entinen laulaja Michael Kiske sekä kitaristi Kai Hansen.

Pumpkins United -niminen kiertue rantautui myös Suomeen, kun yhtye soitti Helsingin jäähallissa.

Nyt kiertueelta on saatu pro-tason maistiainen. Nuclear Blast -levy-yhtiö on nimittäin julkaissut videon, jossa kokoonpano esiintyy Wacken-festivaaleilla ja esittää kappaleen Pumpkins United.

Helloween julkaisee 4. lokakuuta live-albumin United Alive.

Videon näet alta.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Helloweenin perustivat kitaristi-laulaja Kai Hansen, kitaristi Michael Weikath, basisti Markus Grosskopf ja rumpali Ingo Schwichtenberg. Tuolla kokoonpanolla julkaistiin esikoisalbumi Walls of Jericho. Hansen halusi kuitenkin keskittyä puhtaasti kitaransoittoon, joten laulajaksi piti löytää uusi mies. Vuonna 1986 paikan sai vasta 18-vuotias Michael Kiske.

Tuon kokoonpanon myötä Helloween teki metallihistoriaa, sillä bändin seuraavat albumit Keeper of the Seven Keys part I ja part II olivat valtavia menestyksiä ja vaikuttivat koko nykyisen power metal -genren syntyyn. Hansenin sävellykset ja Kisken tunnistettava ääni loivat sellaisia klassikkokappaleita kuin Future World, Halloween ja I Want Out

Hansenin kunnianhimoisena tavoitteena oli tehdä Keeper-albumien sarjasta seitsemän levyn mittainen. Bändin sisällä jännitteet kuitenkin kasvoivat ja Hansen erosi yhtyeestä 1989 ja perusti Gamma Rayn. Kiske pysyi Helloweenissa vielä kahden albumin ajan, mutta vuonna 1993 hänen ja Helloweenin tiet erosivat erimielisyyksien takia.

Lue myös: Kevään hevipommi: Helloween saapuu Suomeen - Kai Hansen ja Michael Kiske mukana!

Lue myös: Helloween luotti tuttuihin hitteihin - katso kuvagalleria keikasta

Kilpailut

Uusimmat