Kuva: MagnumLive & AlfaTV

Suomalaislaulajatar uuden musiikkiohjelman juontajaksi - katso, mitä on luvassa

01.10.2019 13:30 - Henna Koste

Uusi sarja starttaa lokakuun ensimmäisenä perjantaina.

Uusi tv-sarja Soiva postikortti alkaa 4. lokakuussa. Ohjelman juontaa Milana Misic intiimiä musiikkiohjelmaa, jossa iskelmätähdet istuvat vieraan tuoliin. He kertovat elämästään, esittävät lauluja eri musiikkigenreistä ja omistavat kappaleita tärkeille ihmisilleen. Misic on uudesta aluevaltauksestaan tv-ohjelman emäntänä innoissaan. 

"Odotin tosi innolla uutta rooliani olla kuuntelija kollegoille, sekä kaikkea, mikä liittyy haastattelijan rooliin: ihan teknisistä asioista lähtien. Jännitin itsekin, miten kollegat suhtautuvat kysymyksiini, ja uskaltavatko he kertoa omasta elämästään minulle ja kameralle. Ja saimmeko välitettyä katsojille yhtä intiimin tunnelman, kuin meillä oli ohjelmaa tehtäessä studiossa", hän kertoo. 

Ohjelman artistivieraina nähdään vierailujärjestyksessä: Marita Taavitsainen, Amadeus Lundberg, Eija Kantola, Mikael Konttinen, Saija Tuupanen, Kari Vepsä & Tara, Jonna Ortju & Namu, Marco Lundberg, Lemmenlautta, Johanna Debreczeni ja Teijo Lindström. Viimeinen jakso on Milana Misicin oma jakso.

Ohjelma tulee perjantaisin kello 21 AlfaTV:ssä. 

Lue myös: Iskelmä Gaala tulee taas - päivämäärä nyt julki

Kilpailut

Uusimmat