Kuva: YouTube

Ghost-keulakuva ei käytä bändiään uudella albumilla - paljastaa syyt päätöksen taustalla

09.10.2019 15:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tuleva albumi on jatkoa vuonna 2018 julkaistulle Prequelle-levylle.

Ghost-yhtyeen johtohahmo Tobias Forge, 38, puhui tuoreessa Talking Metal -podcastissa tulevan albumin nauhoituksista. Forge muun muassa paljasti, että ei aio käyttää nykyisestä live-kokoonpanosta ketään apuna levyn teossa.

- Keneltäkään live-jäseneltä ei vaadita osallistumista levylle ja siihen on hyvät syyt, Forge sanoi ja jatkoi:

- Yksi syy on se, että minulla on yksi suosikkirumpali, jonka haluan soittavan albumilla, mutta hän ei ole koskaan ollut osa bändiä. Työskentelemme hänen kanssaan todella hyvin ja hän loistaa studioympäristössä. Sama juttu erään kosketinsoittajan kanssa, joka osaa elävöittää musiikkiani loistavasti. Tämä ei ole ongelma, sillä soitan itse aina kaiken muutenkin sävellysprosessin aikana.

Asia ei liene yllätys Ghost-faneille, sillä Forge on työskennellyt aina haluamiensa muusikkojen kanssa levyillä.

Live-kokoonpanossa soittava Nameless Ghouls -niminen ryhmä saa siis tauon, sillä Forge myös kertoi, että Ghost ei aio kiertää ollenkaan vuonna 2020.

Ghostin edellinen albumi Prequelle julkaistiin kesäkuussa 2018. Albumi nousi USA:ssa Billboard 200 -listan kolmannelle sijalle sekä Suomessa se valtasi listan kärkipaikan. Myös Ruotsissa ja Norjassa Prequelle päätyi julkaisuviikollaan paalupaikalle.

Albumin tunnetuin kappale lienee hitti Dance Macabre. Voit kuunnella sen alta.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Lue myös: Ghost julkaisi uutta musiikkia, fanit ylistävät: "Aivan mahtava!"

Lue myös: Voisiko Ghost-yhtyeessä laulaa joku muu? Kyllä, jos keulakuvalta kysytään

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat