Kaikki artikkelit
Muutama päivä sitten levyltä saatiin myös ensimmäinen maistiainen, kun Jesus He Knows Me -kappaleesta julkaistiin musiikkivideo.
Musiikki
8 kuukautta sitten
Ghostin johtohahmo Tobias Forge sanoi Detroit's WRIF -kanavan haastattelussa, että ymmärsi sosiaalisen median voiman vasta tänä vuonna.
Musiikki
12 kuukautta sitten
Forge on sitä mieltä, että bändejä on tällä hetkellä liikaa kiertueella.
Musiikki
noin vuosi sitten
Vuoden alussa julkaistu Impera nousi listaykköseksi useassa eri maassa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Esityksestä jäi uupumaan hitti Square Hammer.
Musiikki
noin vuosi sitten
Yhtye julkaisi vastikään uuden albumin Impera.
Musiikki
noin vuosi sitten
Tobias Forgen luotsaaman Ghost-yhtyeen hittejä ovat muun muassa Dance Macabre sekä Square Hammer.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Viimeksi Ghost on julkaissut uuden kappaleen vuonna 2019.
Musiikki
yli 2 vuotta sitten
Viime vuonna Forge kertoi, että tuleva albumi on synkempi kuin edeltäjänsä.
Musiikki
yli 3 vuotta sitten
Yhtye soitti vastikään loppuunmyydyllä Hartwall Arenalla.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Tuleva albumi on jatkoa vuonna 2018 julkaistulle Prequelle-levylle.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Prequelle nousi muun muassa Suomessa albumilistan ykköspaikalle.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Tobias Forge rakastaa kitaran soittamista.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Albumi olisi tarkoitus julkaista ensi vuonna.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Forge perusti Ghostin viime vuosikymmennellä.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten
Bändin tuorein albumi Prequelle oli menestys ja nousi Billboad 200 -listalla sijalle 3.
Musiikki
yli 4 vuotta sitten