Kuva: AOP

Mötley Crüe takaisin tien päälle? Manageri paljasti yhteiskiertueen kasarisuuruuksien kanssa

18.11.2019 11:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Mötley Crüen piti laittaa pillit pussiin vuonna 2015.

Huhut ovat velloneet viime viikolla siitä, että palaako kasarijyrä Mötley Crüe sittenkin vielä kiertueelle.

Yhtyeen piti laittaa pillit pussiin vuonna 2015, kun se soitti viimeisen kiertueensa. Bändin jäsenet jopa allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan he eivät enää koskaan keikkailisi Mötley Crüe -nimen alla.

Bändi oli ensin jakanut Twitter-sivullaan erään fanin adressin, jossa kerättiin nimiä siihen, että legendaarinen yhtye palaisi vielä kiertämään.

Vettä oli lisännyt huhumyllyyn myös The Black Crowes -yhtyeen manageri Mark DiDia, joka kertoi radiopersoona Howard Sterin haastattelussa, että kasarifaneille olisi tulossa melkoista karkkia ensi vuonna.

- Ensi vuonna kuulemme paljon rokkia. Mötley Crüe kiertää yhdessä Poisonin ja Def Leppardin kanssa, Rage Against The Machine palaa tien päälle ja AC/DC tulee myös takaisin.

Viime kuussa Radar Online -sivusto oli raportoinut, että Mötley Crüelle oltaisiin tarjottu 150 miljoonaa, jos yhtye palaisi lavoille ja laulaja Vince Neil laihduttaisi ja menisi vieroitushoitoon.

Saapa nähdä, mitä ensi vuonna oikein tapahtuu!

Lue myös: Mötley Crüe -laulajan veto sai ristiriitaisen vastaanoton somessa: "Korvani vuotavat verta"

Lue myös: Mötley Crüe -legenda Nikki Sixx Voice.fi:lle - "Elämämme oli mielenkiintoista, mutta myös rankkaa"

Lue myös: Mötley Crüe -laulaja puhui suhteestaan yhtyeen muihin jäseniin: "Tekstailemme paljon!"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat