Kuva: AOP

Iron Maidenin ex-laulaja ilmoitti jäähyväiskeikkansa - "Takana on kovat neljä vuotta"

18.01.2020 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Di´Annon Iron Maidenissa korvasi lopulta Bruce Dickinson.

Iron Maidenin kahdella ensimmäisellä albumilla, Iron Maiden ja Killers, laulanut Paul Di´Anno, 61, ilmoitti, että hänen viimeinen konserttinsa nähdään tänä vuonna.

Terveysongelmista kärsinyt mies kertoo, että jäähyväiskonsertti pidetään Beermageddon Festival -tapahtumassa Bromsgrovessa Englannissa 30. elokuuta.

Di´Annon lopettamispäätös on tohtorien suosittelema, sillä mies on kärsinyt erilaisista terveysongelmista, kuten syövistä, selkäongelmista sekä keuhkopaiseista.

- Takana on kovat neljä vuotta, jotta pääsisin laulamaan jälleen. Toivon, että olen vielä kunnossa tuon keikan aikana ja odotan sitä innolla. Jos en pysty seisomaan, niin helvetin pyörät saapuvat luoksenne, Di´Anno sanoo tiedotteessaan.

Paul Di´Annon Iron Maidenissa korvasi lopulta Bruce Dickison. Di´Annolla oli tuolloin suuria päihdeongelmia ja sen takia hänet erotettiin yhtyeestä.

Lue myös: Entinen Iron Maiden -solisti: "Elän tällä hetkellä helvetissä"

Lue myös: Iron Maidenin ex-solisti Paul Di'Anno kieltää syöpähuhut

Lähde: Classic Rock

Kilpailut

Uusimmat