Kuva: AOP

Selena Gomez yllätti faninsa täysin uudella biisillään - onko viesti Justin Bieberille?

24.02.2020 20:15 - Roy Kokkonen

Feel Me on kuultu aiemmin ainoastaan livenä neljä vuotta sitten.

Laulaja-näyttelijä Selena Gomez, 27, kuunteli faniensa toiveita ja julkaisi "uuden" kappaleen. Feel Me kuultiin alun perin laulajan Revival-kiertueella vuonna 2016.

"Revival-kiertueella esittelin kappaleen, josta ette ole sen jälkeen lakanneet puhumasta. Joten pyysitte ja minä kuuntelin. Tänään 'Feel Me' on ulkona verkossa ja vinyylinä kaikkialla", Gomez twiittasi perjantaina.

Kappale on kirjoitettu aikana, jolloin Gomez oli on-off-suhteessa laulajatähti Justin Bieberin, 25, kanssa. Myrskyisä vaihe heidän välillään herätti paljon huomiota mediassa tuolloin. Lopulta pari päätyi eroon. 

Feel Me kuultiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2016. Gomez kertoi esityksen yhteydessä kirjoittaneensa koko kappaleen iltana, jolloin oli hyvin ärsyyntynyt. 

Vielä tammikuussa Selena Gomez oli kappaleen julkaisua vastaan. Sitä ei kuultu artistin tuoreimmalla albumilla Rare.

"Tuo kappale oli ajalta, jolloin olin eri paikassa eikä se sovi siihen, missä olen juuri nyt", Gomez twiittasi vastaukseksi kappaleen julkaisua pyytäneeltä fanilta. 

Laulun sanat kertovat petetyksi tulemisesta. Monet fanit ovat sosiaalisessa mediassa ilmaisseet olevansa varmoja siitä, että kappale kertoo juurikin Bieberistä.

Selena Gomez on kertonut aiemmin tulleensa kaltoinkohdelluksi ollessaan suhteessa Bieberin kanssa. Gomezin mukaan kyse oli henkisestä väkivallasta. Hän kertoi ymmärtäneensä asian vasta vanhemmalla iällä.

Fanit ovat iloinneet kappaleen julkaisusta sosiaalisessa mediassa, ja kappaleen videota on katsottu yli kolme miljoonaa kertaa YouTubessa.

"Vihdoinkin! Olen odottanut tätä ikuisuuden", eräs fani riemuitsi kommenteissa.

Kuuntele biisi alta tai täältä:

Lue myös: Selena Gomez teki huolestuttavan paljastuksen Justin Bieberistä: "Olin kaltoinkohtelun uhri"

Lähde: Elle

Kilpailut

Uusimmat