Kuva: AOP

Demi Lovaton managerit rajoittivat naisen syömistä rankasti: Kertoo nyt rajuista kokemuksista

06.03.2020 21:15 - Roy Kokkonen

Laulaja Demi Lovato on kärsinyt ongelmista koko aikuisikänsä. Hän käsittelee niitä tuoreella singlellään.

Poptähti Demi Lovato, 27, julkaisi uuden kappaleen I Love Me. Kappale on syntynyt laulajan henkilökohtaisten kokemusten pohjalta. Ellen DeGeneresin haastattelussa hän puhuu avoimesti syömishäiriöstään ja sen vaikutuksesta hänen vuonna 2018 ottamaan yliannostukseen.

Laulaja on puhunut aiemminkin vakavasta syömishäiriöstään. Lovato sai vasta äskettäin tietää, että hänen entiset managerinsa rajoittivat hänen syömisiään rankalla tavalla. 

- He ottivat puhelimet pois hotellihuoneista, jotta en voisi soittaa huonepalveluun. Jos huoneessa oli hedelmiä, he ottivat nekin pois, koska niissä on sokeria. Kyse ei ollut mistään kekseistä tai karkista, vaan jopa hedelmistä, Lovato avautuu.

Lovato kertoo, ettei moneen vuoteen syönyt edes syntymäpäiväkakkua. Kakun sijaan hän söi vesimelonia rasvattomalla kermavaahdolla.

Nyt asiaan on tullut muutos.

- Tänä vuonna, kun täytin 27, minulla on uusi tiimi. Uusi managerini antoi minulle lahjaksi parhaimman syntymäpäiväkakun ikinä. Söin sen hyvän ystäväni Ariana Granden kanssa. Mielestäni syömishäiriöstä toipuvan kontrollointi muuttuu vaaralliseksi jossain kohtaa.

Syömishäiriö johti päihdeongelmiin

Haastattelussa Lovato kertoo, että syömishäiriö oli yksi laukaiseva tekijä hänen retkahdukseensa, joka johti yliannostukseen vuonna 2018. Hän on kärsinyt päihdeongelmista koko aikuisikänsä.

- Raitistuin, kun olin 19. Siinä iässä en olisi saanut edes lain mukaan juoda alkoholia. Tuolloin sain apua juomiseeni, ja ryhdyin täysin raittiiksi, hän kertoo.

Yhdysvalloissa alkoholin käytön ikäraja on 21 vuotta. Kun laulaja myöhemmin alkoi kärsiä syömishäiriöstä, hän koki, ettei saanut siihen tarpeeksi apua.

- Onnettomassa mielentilassa aloin miettimään, että olen ollut nyt kuusi vuotta selvin päin ja onnettomampi kuin silloin, kun join. Miksi olen selvin päin, hän avaa.

Lovato kertoi huolistaan managereilleen, mutta ei saanut heiltä tarvitsemaansa tukea.

- Koin itseni täysin hylätyksi, joten join. Menin sinä iltana juhliin, jossa oli tarjolla muutakin kamaa. Kolmen kuukauden päästä siitä illasta olin sairaalassa yliannostuksen takia, laulaja kertoo dramaattisesta ajasta.

Laulaja haluaa kertoa avoimesti kokemuksistaan, jotta muut ongelmista kärsivät saisivat voimaa niiden selättämiseen.

- Lopulta päätökset, jotka tein yliannostuksen jälkeen, auttoivat minut tähän tilanteeseen. Mielestäni on tärkeää, että puhun näistä asioista. Kunhan ottaa vastuuta, voi menneisyydestä päästä yli ja oppia rakastamaan itseään siten, kuin ansaitsee tulla rakastetuksi, hän kannustaa.

Katso Demi Lovaton uuden kappaleen musiikkivideo alta täi täältä:

Lue myös: Demi Lovato puhui päihdeongelmistaan sekä kehonkuvastaan: "Olen taistelija"

Lue myös: Demi Lovato esiintyi ensimmäistä kertaa yliannostuksen jälkeen - liikuttui lavalla kyyneliin

Lähde: Ellen DeGeneres Show

Kilpailut

Uusimmat