Kuva: Matias Jalmari / Warner Music Finland

Koronavirus vaikutti myös Ida Paulin ja Kalle Lindrothin elämään - "Täytyy katsoa isompaa kuvaa"

18.03.2020 21:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Duo julkaisee uuden albumin 20. maaliskuuta.

Ihastuttavat Ida Paul, 23, ja Kalle Lindroth, 30, julkaisevat toisen albuminsa Vuonna nolla 20. maaliskuuta. Albumi oli saavuttanut kultaa jo ennen julkaisuaan.

- Näin olemme kuulleet ja onhan se ihana asia. Siinä on upeaa muun muassa se, että ne kuuntelijat, jotka ovat ennenkin tykänneet meistä, ovat edelleenkin täysillä mukana. Se lämmittää sydäntä, Ida Paul kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Kyseessä on duon toinen kokopitkä levytys. Ensilevyn, Nää kaikki kertoo susta, aikoihin artistien elämä oli vielä erilaisempaa, kun esimerkiksi haastatteluja ja keikkoja oli huomattavasti vähemmän.

- Kun teimme ensimmäistä levyä, niin silloin ei ollut mitään muuta. Nautimme vain biisien teosta ja keskityimme siihen, Lindroth aloittaa.

- Emme silloin edes tienneet, että meistä tulee bändi. Kaikki alkoi siitä, ette teimme tätä omaksi iloksemme ja nautimme siitä. Nyt meillä on vahvistunut tämä homma ja ympärillä tapahtuu paljon muitakin asioita kuin musiikki, mutta fokus on aina itse musiikissa, Paul jatkaa.

Uudella albumilla vierailee muun muassa suosikkiartisti Anssi Kela. Kalle Lindroth kertoo, kuinka Kela päätyi mukaan.

- Levyllämme on kappale, jossa Anssin nimi mainitaan. Anssi nosti asian myös sosiaaliseen mediaan ja oli otettu siitä, että häntä kunnioitetaan tällä tavalla. Levynteon loppusuoralla pyysimme sitten Anssia mukaan soittamaan kitarasoolon ja hän oli heti mukana.

Duo kirjoittaa kappaleita myös monille muille artisteille, kuten Kaija Koolle, Antti Tuiskulle ja Anna Abreulle.  Ida Paul kertoo, että aluksi säikähti, löytyykö aiheita vielä myös omalle albumille, mutta kun kaksikko alkoi töihin, huolta ei ollut.

- Lähinnä sitä aluksi pelkäsi, että löytyykö niitä aiheita uudelle levylle. Kun istuimme alas ja aloimme kirjoittamaan kappaleita Kallen kanssa, niin se vain lähti kuin luonnostaan eikä valkoisen paperin kammoa tullut. Meillä työskentely on edelleenkin todella hauskaa ja luontevaa ja se kuuluu kappaleissakin.

(kuva: Matias Jalmari / Warner Music Finland)

Maailmalla jylläävä koronavirus vaikuttaa myös Paulin ja Lindrothin elämään. Kaksikon konsertti Helsingin jäähallin Black Boxissa jouduttiin siirtämään syksyyn.

- Tämähän on hyvin pieni asia kaikessa siinä, mitä maailmalla tapahtuu. Tietenkin se harmittaa, jos uusi keikkapäivämäärä ei sovi joillekin faneille, mutta nyt pitää katsoa isompaa kuvaa.

Artistit, kuten monet muutkin yrittäjät, ovat nyt ikävässä tilanteessa, kun keikkoja ei päästä soittamaan. Artisteja voi kuitenkin tukea ihan vain kuuntelemalla musiikkia.

- Artisteja pystyy tukemaan ihan sillä, että kuuntelee heidän musiikkia sellaisten palvelujen kautta, joista he saavat jotain. Myös tietenkin radioille voisi heittää sellaisen haasteen, että he toisivat vielä enemmän suomalaista musiikkia soittolistoille, Paul pohtii ja jatkaa:

- Täytyy kuitenkin muistaa, että nyt monet muutkin kuin vain artistit kärsivät tästä tilanteesta. Koronavirus vaikuttaa monien ihmisten työhön ja elinkeinoon ja nyt, jos joskus, toisia täytyy auttaa.

Lue myös: Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat uudessa tilanteessa - "Onneksi kouluni antaa tehdä näin"

Kilpailut

Uusimmat