Kuva: AOP

The Rolling Stones julkaisi uuden singlen - sanoitukset sopivat vahvasti koronakevääseen

24.04.2020 13:45 - Roy Kokkonen

Legedaarinen rock-yhtye on julkaissut uutta musiikkia.

Legendaarinen The Rolling Stones julkaisi uuden singlen, Living in a Ghost Town. Kappaleelta on aistittavissa karanteeniteema, vaikka yhtye onkin kertonut, että suurin osa siitä oli äänitetty jo viime vuoden puolella. Kappale viimeisteltiin etäyhteyksin viime viikkojen aikana.

- Olimme studiossa äänittämässä uutta materiaalia ennen korona-aikaa. Kappaleiden joukosta yksi resonoi tämänhetkistä aikaa. Olemme työstäneet sitä eristyksissä, bändin keulakuva Mick Jagger, 76, kertoo.

Kappaleen sanoituksia viilattiin sopimaan koronakevääseen, ja nyt ne viittaavat muuttuneeseen maailmaan: 

Life was so beautiful
Then we all got locked down
Feel like a ghost living in a ghost town

- Joskus lyriikoiden tekeminen vie paljon aikaa, mutta tämän kirjoitin suunnilleen kymmenessä minuutissa, Jagger sanoo.

Bändiltä odotetaan uutta albumia Rolling Stones on yksi maailman menestyneimpiä rock-bändejä. Sen albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa kappaletta.

Kuuntele kappale alta tai täältä:

Lue myös: The Rolling Stones julkaisee uuden albumin - levy julki jo tänä vuonna?

Lue myös: The Rolling Stones -legenda ei ollut tyytyväinen kollegansa selväpäisyyteen - haukkui luovuttajaksi

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat