Kuva: Emmi Moilanen

Leo Stillman aikoo julkaista levyn Junon kanssa - kesä kuluu musiikin ja lastenhoidon parissa

06.05.2020 08:45 - Roy Kokkonen

Laulaja Leo Stillmanin uusi levy käsittelee nimensä mukaisesti rakkautta. Tänä vuonna hänen elämänsä tulee muuttumaan perheenlisäyksen myötä, ja uutta musiikkia on luvassa rap-artisti Junon kanssa.

On kulunut kolme vuotta laulaja Leo Stillmanin, 29, debyyttialbumista. Hän vastaa sovitusti puoliltapäivin puhelimeen ja kertoo, että on juuri herännyt. Uusi pitkäsoitto, Mä rakastan sua, on vasta julkaistu, ja viime viikot ovat olleet kiireisiä.

Stillman siirtyi soolouralle Face of God -yhtyeestä vuonna 2016. Seuraavana vuonna hän julkaisi debyyttialbuminsa. Samana vuonna hänet palkittiin Emma-gaalassa vuoden tulokkaana. Vuodet sen jälkeen ovat kuluneet kiireisenä. Vaikka uutta musiikkia on syntynyt koko ajan, miehen toinen albumi julkaistiin vasta tänä vuonna.

Kuluneen kolmen vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Mies tapasi naisystävänsä Maryam Razavin, 37, Emma-gaalassa. Nyt pari odottaa yhteistä lasta, jonka laskettu aika on toukokuussa. Uusi levy ammentaa ajasta levyjen välillä.

- Ensimmäinen albumi oli eroalbumi. En halunnut tehdä uutta eroaiheista levyä, koska seurustelin jo. Levyn nimi Mä rakastan sua kertoo paljon. Rakkaus on suomen kielen vahvin sana, Stillman kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Yhdeksän kappaleen joukkoon mahtuvat toki viime kesän hitit Nuori, kaunis ja vapaa sekä Mikä laulaen tulee, se bailaten menee. Railakkaasta elämäntyylistä kertovat biisit jäävät kuitenkin levyllä vähemmistöön.

- En tiedä, tykkäänkö bilettämisestä niin paljon. Mutta silloin kun biletetään, niin haluan tehdä sen kunnolla. Nuori, kaunis ja vapaa -biisin sana ”vapaa” ei mielestäni tarkoita sitä, että olisi sinkku. Kyllä hyvässä parisuhteessa tuntee olevansa tietyllä tavalla vapaa, hän sanoo.

Kuluva vuosi tuo muutoksia Stillmanin arkeen. Hänen ja Razavin yhteinen lapsi syntyy pian. Kevät kuluu arkisten asioiden, kuten kevätsiivouksen parissa. Kaikki on kuitenkin jo valmista vauvaa varten.

- Vauvan odottaminen tuntuu vähän samalta kuin valmiin levyn julkaisun odottaminen. Se ihminen on jo olemassa, mutta ei vielä tässä, hän kertoo innostuneena.

Stillman ei vielä tiedä, vaikuttaako lapsen syntymä ja sen myötä tulevat muutokset hänen musiikkiinsa. Miehen mukaan jonkinnäköinen identiteettimuutos on varmasti tulossa.

- Aikaisemmin sitä on ollut jonkun lapsi, ja sitten kasvanut aikuiseksi, mutta kohta onkin isä. Jos muutosta tulee, vaikuttaa se musiikkiini vain positiivisesti. Monet ovat sanoneet, että menestys on tullut vasta lapsen syntymän jälkeen. Ehkä tämä tuo vielä entisestään lisää syvyyttä musiikkiin.

Seuraava levy yhdessä Junon kanssa

Korona-aika ei ole vaikuttanut Stillmaniin niin paljoa kuin voisi kuvitella. Lapsen syntymän takia kesälle ei alun perinkään ollut keikkoja kiikarissa. Ainoastaan levynjulkistuskeikka on jouduttu perumaan. Kesä tulee kulumaan yhdessä perheen ja musiikin parissa.

Stillmanin äänestä kuuluu halu tehdä ja julkaista lisää uutta musiikkia. Tällä kertaa nopeammin kuin kolmen vuoden päästä. Musiikkia syntyy niin kalsareissa kotona istuen kuin muiden artistien kanssa pallotellessa. Seuraava projektikin on tiedossa. Luvassa on mielenkiintoinen yhteistyö rap-artisti Junon kanssa.

- Yksi siisti projekti, joka on työn alla, on yhteistyö Junon ja tuottajani Väinö Walleniuksen kanssa. Tarkoitus olisi tehdä pitkäsoiton verran musiikkia. Voi olla, että uutta musiikkia julkaistaan jo kesän aikana. Se tulee olemaan hieman kantaaottavampaa kamaa, Stillman paljastaa.

- Voisi sanoa, että ensimmäinen levy oli teemaltaan ero, toinen elo ja kolmas sitten ego, hän nauraa.

Lue myös: Suomalaismuusikko Leo julkaisi nuoruuskuvansa - tunnistaisitko samaksi mieheksi?

Lue myös: Leo Stillman ja Maryam Razavi saavat vauvan - juhlivat tällä viikolla myös vuosipäivää

Voice.fi, Radio Nova, Kiss ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat