Kuva: AOP

Steel Panther -laulaja riidasta Nikki Sixxin kanssa: 'Toivottavasti hän ei ole vihainen'

27.05.2020 14:45 - Lauri Kujanpää

Viime syksynä kaksikko kommentoi toisilleen varsin kärkkäästi sosiaalisessa mediassa.

Steel Panther -yhtyeen laulaja Michael Starr, 55, toivoo, että Nikki Sixx, 61, ei olisi enää hänelle vihainen. Viime syksynä nimittäin kaksikolla oli käynnissä somesota, jossa he pilkkasivat toistensa yhtyeitä.

Ensin Starrilta oltiin kysytty, että kenet rokkilegendoista hän haluaisi herättää henkiin. Starr oli vastannut, että Vince Neilin, sillä hänelle "se oikea Neil ei ole enää hengissä." Sixx oli vastannut asiaan seuraavasti Twitter-sivullaan:

"Steel Pantherin laulaja voi painua hel*ettiin. Wannabe-yhtye yrittää pilkata Neilia?"

Kyseinen twiitti oli herättänyt erään fanin huomion, joka kertoi, että Steel Panther soittaa konserteissaan Mötley Crüen musiikkia. Tähänkin Sixxilla oli sanottavansa.

"Sen takia he ovatkin pers*enreikiä. Kunnon selkäänpuukottajia!"

Steel Panther oli lopulta jakanut 90-luvulta videon, jossa Mötley Crüen jäsenet itse pilkkaavat Vince Neilia.

Nyt Starr on kommentoinut asiaa yli puolen vuoden jälkeen Little Punk Peoplen haastattelussa.

- Luulen, että jos vielä alkaisimme riitelemään, olisin itse vain, että "Mitäs jätkä?". Viimeinen asia, mitä haluan tehdä, on saada vihaiseksi tuollainen mies, joka on vaikuttanut musiikkimaailmaani valtavasti, Starr sanoi ja jatkoi:

- Ihmiset ovat kyselleet kovasti riitelystämme ja olen itsekin sitä mieltä, että se oli typerää. Ei tuollaista tarvitse tehdä ja se on vain sosiaalista mediaa. Tiedän, että jos olisimme jossain samassa tilassa, en voisi olla kohtaamatta Sixxia. Olen kuitenkin fani. Haluaisin tavata ja sanoa heippa. Jos hän ei halua olla minun kaverini, niin sitten en voi tietenkään asialle mitään.

Lue myös: Mötley Crüen ja Steel Pantherin jäsenet nokittelevat toisilleen - "Joku vaatii selvästi huomiota"

Lue myös: Sotakirveet haudattu? Steel Panther -laulaja iloitsee Mötley Crüen paluusta

Lähde: Blabbermouth

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat