Kuva: Mikko Räsänen

Waldo´s People soittaa ainutlaatuisen striimauskeikan - "Kesän kovimmat kotibileet"

27.05.2020 16:45 - Lauri Kujanpää

Keikka on kaikille täysin ilmainen ja lahjoituksen saa antaa halutessaan.

Marko Reijosen, eli Waldon, luotsaama Waldo's People tekee todennäköisesti vuoden 2020 ainoan livekeikkansa lauantaina 6. kesäkuuta kello 21:00. Yhtye on julkaissut näissä täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa niin sanottuja "keittiökeikkoja" ja tämä saaga huipentuu kesäkuisena lauantai-iltana Lahden Möysän Musaklubilta taltioitavaan live-esiintymiseen.

Waldo odottaa keikkaa innolla.

- Tietenkin fiilis on innostunut, sillä kyseessä on todennäköisesti vuoden ainoa keikka. En jaksa uskoa ylioptimisesti siihen, että tänä vuonna järjestetään isoja tapahtumia. Tätä koko konseptia on mahtava rakentaa ja se työllistää noin 20 ihmistä, jotka muuten olisivat ilman duunia, Waldo kertoo Voice.fi:lle ja jatkaa:

- Tähän produktioon on paneuduttu sataprosenttisesti ja ihmiset ovat sitoutuneesti mukana. Tarkoitus ei ole vetää pelkästään normaalia keikkaa, vaan haluamme antaa faneille interaktiivisen kokemuksen ja osallistua itsekin keskusteluun. Voisin sanoa, että kyseessä on kesän kovimmat kotibileet.

Lavalla tullaan näkemään muun muassa upeaääniset Waldon enkelit, eli Astrid Nicole, Iina Salin ja Karoliina Kallio, kitaravirtuoosi Kimmo Nissinen, rytmiosaston mestari Jari Salminen sekä ysärin kuningattarelta Pandoralta lainattu Dj Mikko Peltonen. Illan isäntänä ja tapahtuman juontajana toimii Ysäri-radion aamuääni Tuottaja Jääskeläinen.

- Ensimmäinen visioni oli, että tästä tehdään vähän kuin tv-ohjelma. Tuottaja Jääskeläinen toimii illan isäntänä ja pitää asiat ajan tasalla, koska itse olen siellä lavallakin. Edellä mainittu ainutlaatuinen kokoonpano takaa sen, että kyseessä on aikalailla "once in a lifetime" -kokemus.

Tapahtuma on kokonaan ilmainen, mutta katsojilla on mahdollisuus tehdä vapaaehtoinen lahjoitus.

- Haluan, että kaikilla on mahdollisuus nähdä tämä keikka ja kuluihin saa osallistua, jos haluaa. On myös mahdollista ostaa vip-lippu, jolla pääsee kurkistamaan tuntia ennen keikkaa kulissien taakse. Siellä myös juttelemme aktiivisesti chatissa ja Jääskeläinen tekee haastatteluja artisteista, Waldo paljastaa lopuksi.

Keikka striimataan ysari.keikalla.fi-sivustolla.

Waldo's People - I Have A Stream -tapahtuman Facebook-sivun löydät tästä. Radiokanava Ysäri on vahvasti menossa mukana, ja jos kaipaat iltaan sopivaa vaatetta, löydät ne Ysäri-storesta.

Waldo juontajaa Ysärillä perjantaisin kello 14-18.

Ysäri ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Waldo ja Pandora esittivät suosikkikappaleen karanteenista - katso upea veto!

Lue myös: Waldo ja Charlie King vetivät ysärihitin karanteenista - "Emme ole esiintyneet yhdessä 20 vuoteen"

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat