Kuva: AOP

Metallica valmistelee uutta albumia - bändi on löytänyt uusia tapoja tehdä musiikkia

01.07.2020 14:45 - Roy Kokkonen

Bändi valmistelee uutta musiikkia, mutta tulevan levyn julkaisupäivämäärä ei vielä ole tiedossa.

Metallica tekee uutta musiikkia. Bändin basisti Robert Trujillo, 55, kertoo The Vinyl Guiden haastattelussa yhtyeen jäsenten olevan tiiviissä yhteydessä.

- Kommunikoimme viikottain, joka on todella hienoa. Olemme alkaneet keskittymään kotistudioissamme ja rakennamme uusia ideoita. Siinä pisteessä olemme, Trujillo kertoo.

Trujillon mukaan yhtye "työskentelee kohti" uutta levyä. Bändi hyödyntää etäyhteyksiä musiikin tekemisessä.

- Emme ole puhuneet kiertueista viime päivinä. Meidän täytyy selvitä tästä karanteenista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sillä välin luomme uutta. Mielestäni se on todella siistiä, koska joskus vaatii aikaa saada bändi kasaan ja neljä yksilöä, jotka asuvat eri paikoissa, samaan huoneeseen. 

Uudet työskentelytavat ovat kantaneet hedelmää.

- Olen hankkinut uusia äänityskamoja. Tällä hetkellä meidän ei tarvitse olla samassa huoneessa soittaaksemme. Voimme tehdä musiikkia kotoamme käsin ja silti työskennellä yhdessä. Sitten menemme samaan huoneeseen ja lyömme tavaran ulos, mutta olemmekin 40 askelta edellä, Trujillo avaa.

Uutta musiikkia on siis tulossa, mutta tarkkoja suunnitelmia Trujillo ei kerro.

- Tällä hetkellä julkaisupäivämäärää ei ole suunniteltu, hän sanoo.

Lue myös: Metallica julkaisi pro-videon Popeda-coveristaan - katso!

Lue myös: Metallimusiikin järkäle osana suomalaiselokuvaa - Metallica mukana Metsäjätissä, katso traileri!

Lähde: The Vinyl Guide

Kilpailut

Uusimmat